Saarretaanko Itä-Ukrainan joukot? Hyökkäys tehtäisiin näistä suunnista

Presidentti Vladimir Putin katsoo suunnitelmansa jääneen puolitiehen vuonna 2014.
Tuhoutuneita Venäjän sotilasajoneuvoja Zaporižžjan alueella. / Kyruer / Twitter
Tuhoutuneita Venäjän sotilasajoneuvoja Zaporižžjan alueella. / Kyruer / Twitter

Venäjän asevoimat on keskittänyt yhä enemmän sotilasvoimaa Ukrainan itäosissa sijaitsevalle Donbassin alueelle, jossa on käyty viime viikkoina ankaria taisteluita.

Ukrainan yleisesikunnan mukaan Izjumin kaupungin lähelle on siirretty kaksi uutta pataljoonan taisteluosastoa, jotka on koottu kaartin 76. maahanlaskudivisioonasta. Hyökkääjien vähimmäistavoite lienee Donetskin ja Luhanskin ”kansantasavaltojen” itselleen vaatimien alueiden valtaaminen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Asiantuntijoiden mukaan miehitetyllä Hersonin alueella on valmisteltu tekaistua kansanäänestystä toukokuulle, jonka kautta Venäjä saisi pidettyä yllä maayhteyttä Krimin niemimaalle. Maan asevoimien johto on pitänyt esillä myös mahdollista etenemistä Transnistrian suuntaan, vaikka sotilaalliset voimavarat eivät välttämättä tähän riittäisikään ainakaan lähitulevaisuudessa.

Australian asevoimien kenraalimajuri evp Mick Ryan arvioi Venäjällä olevan kaksi vaihtoehtoa Itä-Ukrainan strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Käytännössä kyse olisi eri mittakaavan saarto-operaatioista.

Ensimmäinen vaihtoehto olisi yrittää laajan motin muodostamista. Se edellyttäisi hyökkäystä etelästä kohti Dnipron kaupunkia ja Harkovan seudulta lounaaseen. Maan itäosiin sijoitetut ukrainalaisjoukot olisi sidottava samalla taisteluun niiden vetäytymisen estämiseksi.

Varovaisempi valinta olisi edetä idempänä Izjumista etelään ja Mariupolista pohjoiseen. Mick Ryan pitää tätä suunnitelmaa kaikkein todennäköisimpänä.

Poimintoja videosisällöistämme

– Heidän tavoitteensa vaikuttaa edelleen olevan Donetskin ja Luhanskin alueiden valtaaminen, mikä jäi kesken vuonna 2014. Se on [presidentti Vladimir] Putinin keskeisimpiä tavoitteita. He myös pyrkivät heikentämään Ukrainan armeijan vahvuutta, Mick Ryan kirjoittaa Twitterissä.

Ukraina on tehnyt vastahyökkäyksiä Harkovan luona

Hänen mukaansa Vladimir Putin voisi tulkita sotilasoperaationsa päättyneen voittoon, jos saarrostus onnistuisi. Sen tiellä on kuitenkin monia käytännön esteitä.

– Ensinnäkin Ukrainan hyökkäykset Harkovan lähellä. Nämä paikalliset toimet ovat häirinneet Venäjän operaatioita, mutta kuinka merkittävää tämä on? Onko se jonkin suuremman alku, kenraalimajuri pohtii.

Mainos - sisältö jatkuu alla

On myös kyseenalaista, pystyvätkö Mariupoliin sijoitetut yksiköt liittymään pohjoiseen suuntautuvaan hyökkäykseen. Niiden arvellaan kärsineen raskaita tappioita rajuissa kaupunkitaisteluissa. Huoltoon liittyvät ongelmat ovat vaivanneet hyökkääjää koko sodan ajan, mutta Yhdysvaltain tiedustelutietojen perusteella asian suhteen on tehty ainakin osittaisia parannuksia.

– Itäinen hyökkäys on vielä varhaisessa vaiheessaan. Vaikka venäläiset ovat saavuttaneet pientä menestystä, niin he eivät ole vielä heittäneet kaikkia joukkojaan taisteluun. Tilanteen ratkeamista joutuu vielä odottamaan, Mick Ryan sanoo.

Mainos