Ranskan presidentti Emmanuel Macronin huomiota herättänyt vierailu Venäjän presidentti Vladimir Putinin luona paljasti meneillään olevasta kriisistä paljon. EU ja sen puheenjohtajamaa Ranska eivät käytännössä tiedä, miten asemoitua Venäjään Kiinan ja Yhdysvaltojen rinnalla.
Venäjä ei ole kiinnostunut aidoista neuvotteluista kriisin ratkaisemiseksi ainakaan EU:n kanssa. Toisekseen Macronin ja myös EU:n neuvottomuutta kuvaa hänen lausuntonsa, jonka mukaan Venäjä kuuluu Eurooppaan ja kaikkien eurooppalaisten valtioiden olisi kyettävä yhteistyöhön Venäjän kanssa.
Macronin lausunnot ja linjaukset ovat herättäneet säännöllisesti kritiikkiä erityisesti kotimaan politiikassa. Myös edellä mainittu linjaus herättää jälleen lisää avoimia kysymyksiä. Macron on halunnut esiintyä suurena eurooppalaisena valtiomiehenä ja eurooppalaisten arvojen vankkana takuumiehenä. Presidentin puheissa ja politiikassa ovat korostuneet aina muun muassa yksilön vapaudet ja vapaa media. Politiikan ja historian lähtökohtana Macronilla on ollut pyrkimys totuuteen.
Kuten tiedetään hyvin, mikään edellä mainituista arvoista ei hyvällä tahdollakaan istu arvoihin, joita Venäjä on edustanut Putinin hallintokaudella. Kaikesta tästä huolimatta Macron haluaa jopa ymmärtää Venäjän intressejä. Macronin kritiikki Venäjän ja Putinin toimia kohtaan on ollut muutenkin vähintäänkin vaisua tai olematonta.
Miksi Macron toimii näin?
Emmanuel Macron haluaa ylläpitää dialogia Venäjän kanssa – mutta tangoon tarvitaan kaksi
Ranskan suhde Venäjään ja myös Neuvostoliittoon on ollut usein vaikeasti ymmärrettävä. Itä-Euroopan valtioiden kytkeminen osaksi länttä ei ollut esimerkiksi presidentti Francois Mitterrandille kylmän sodan viimeisinä vuosina erityisen tärkeä tai edes kiinnostava tavoite.
Vielä vuonna 1988 Mitterrand pyysi valtiovierailullaan Tsekkoslovakiaan ja Bulgariaan isäntiään luottamaan Mihail Gorbatsovin uudistuspolitiikkaan. Mitterrandille Länsi-Euroopan status quon säilyttäminen palveli parhaiten Ranskan intressejä ja tässä suhteessa presidentit Mitterrand ja Mauno Koivisto löysivät saman sävelen.
Ranskan politiikka 1980-luvun lopulla korosti Itä-Euroopan avautumisen tuomien mahdollisuuksien sijaan potentiaalisia uhkia, joita maiden vapautuminen piti sisällään. 1990-luvulle tultaessa Ranska yritti jarruttaa itälaajentumista (NATO ja EU) ja tämä kylmäkiskoinen suhtautuminen on edelleen hyvin muistissa Itä-Euroopan maiden tahoilla.
Ranska on asemoitunut jo vuosien ajan Ukrainan ja Venäjän kriisissä jonnekin puoleen väliin. Tämä tapahtuu siksi, koska Venäjä on Ranskalle tärkeä strateginen ja kaupallinen kumppani. Kiinnostavaa viime aikoina on ollut myös Vladimir Putinin täydellinen haluttomuus tulla vastaan neuvotteluissa. Yleensä diplomatiassa ja neuvotteluissa on kaksi osapuolta ja pyrkimys ratkaista ongelma. Moskovassa ei tälläkään kertaa niin käynyt. Macronin lähes täydellinen nöyryyttäminen viime viikon tapaamisessa on tästä viimeisin konkreettinen osoitus. Tapaamisen lopuksi Macronin esittämät positiiviset aihiot liittyen jatkoneuvotteluihin tuntuivat diplomaattiselta sanahelinältä ilman mitään todellista konkretiaa.
Laskeeko Ranska Venäjän uhan väärin?
Kuten on hyvin tiedossa Macron on useissa eri yhteyksissä korostanut, kuinka tärkeää Euroopan turvallisuudelle on edistys älyteknologiassa. Macron on sanonut suoraan, kuinka Euroopan jääminen kilpailussa Kiinan ja jopa Yhdysvaltojen jalkoihin voi olla erittäin haitallista eurooppalaiselle elämänmuodolle, jossa yksilön ja kuluttajan perusoikeudet, perusvapaudet ja jopa demokratia ovat uhattuina.
Sama koskee myös Euroopan markkinoilla toimivia yrityksiä. Macron on kritisoinut GAFA (Google, Apple, Facebook, Amazon) yritysten asemaa ja verovälttelyä. Venäläiset eivät esimerkiksi kiinalaisiin verrattuna ole olleet Macronille huolenaihe. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että tekoälyalalla ei venäläisiä kansainvälisiä toimijoita ei Kiinaan verrattuna juuri ole, amerikkalaisista nyt puhumattakaan. Kuitenkin kansainvälisten yritysten puuttumisesta huolimatta Venäjäkin on osoittanut kykenevänsä horjuttamaan naapurimaitaan myös teknologian avulla.
”Eurooppa Atlantilta Uralille”
Ranskassa on perinteisesti koettu, että Eurooppa ulottuu Charles de Gaullen hengessä Atlantilta Uralille. Maalla on myös pitkä historia Venäjän kanssa lähtien aina vuoden 1917 vallankumouksen seurauksista. Vallankumouksen jälkeen Ranskaan muutti huomattavan paljon venäläisiä ja erityisesti venäläistä ylimystöä. Presidentti de Gaulle halusi luoda 1960-luvulla riippumattoman ja vahvan Ranskan ja vahvan Euroopan, jonka johdossa Ranskan tuli olla vastavoimana Yhdysvalloille.
De Gaullen ajattelu oli pitkälti pragmatismia, jossa hän pyrki yhdistämään jopa kommunistisen suurvallan intressit Euroopan etuihin. Mitä de Gaullen politiikalla lopulta saavutettiin on sitten kokonaan toinen kysymys.
Macronin intresseissä on ollut entistä yhtenäisemmän ja tiiviimmän EU:n luominen. Saavutukset ovat jääneet toistaiseksi ideatasolle. EU:n uskottavuus Kiinan ja Venäjän silmissä on edelleen kyseenalainen. Macronin mahdollinen toinen kausi on hänelle todellinen näytön paikka: tuleeko hänestä todellinen Euroopan johtaja ja suunnannäyttäjä vai jääkö hän tietyllä tavalla ikuiseksi lupaukseksi, jonka visiot eivät lopulta toteutuneet.
Kirjoittaja Pekka Väisänen on väitöskirjatutkija Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnasta.