Hollantilainen historioitsija ja kirjailija Rutger Bregman tarkastelee uutuuskirjassaan ajatusta, jonka mukaan useimmat ihmiset ovat kunnollisia ja teoksessa on runsaasti tieteellisiä todisteita siitä, että myönteinen ihmiskuva on realistinen.
Epäilijöitä kuitenkin riitti ja tekijällä oli vaikeuksia saada kustantaja teokselleen. Bregman toteaakin, että kun puhuu ihmisen puolesta, joutuu kohtaamaan yhtenään pilkkaa ja moitteita sekä saa kuulla olevansa hyväuskoinen typerys.
Uutisointi
Uutisoinnin ongelmana on, että se tuo esiin vain poikkeustapauksia ja mitä suurempi poikkeama on, niin suurempi on sen uutisarvo. Bregman tuo esiin, että todellisuudessa asia on juuri päinvastoin.
Monet ongelmat, kuten äärimmäinen köyhyys ja lapsikuolleisuus ovat vähentyneet viime vuosikymmenien mittaan huomattavasti. Elämme rikkainta, turvallisinta ja terveintä aikaa koskaan, mutta näistä ei juuri puhuta.
Hyvänä esimerkkinä toimivat lento-onnettomuudet, joiden määrä suorastaan romahti 1990-luvun alusta lähtien. Uutiset sen sijaan keskittyivät harvoihin lento-onnettomuuksiin, joiden seurauksena monia ihmisiä pelotti nousta entistä turvallisimpiin lentokoneisiin.
Bregman itse on ratkaissut ongelman jättämällä televisiouutiset pois ja lukemalla sen sijaan syvällisemmin asioita käsitteleviä viikonlopun sanomalehtiä. Kirjoittajan mielestä on hyvä harkita, minkälaisella informaatiolla ruokkii mieltään.
Sotilaat ja terroristit
Toisen maailmansodan loppuvaiheessa USA:n ja brittien sotilasjohtoa hämmästytti, miksi Saksan armeijan sotilaat taistelivat edelleen sitkeästi, vaikka lopputulos oli jo varma. Vihollisalueelle pudotettiin kymmeniä miljoonia propagandalehtisiä, joissa kerrottiin Saksan sotilaallisen tilanteen heikkoudesta. Näillä lehtisillä ei saatu juuri mitään tuloksia aikaan, muun muassa karkuruus pysyi Wehrmachtissa erittäin pienenä ilmiönä.
Vasta sodan jälkeen asiaa päästiin tutkimaan sotavankien haastattelujen ja salakuuntelun kautta. Selvisi, ettei kyse ollut natsismin vetovoimasta puhumattakaan siitä, että saksalaissotilaat olisivat kuvitelleet vielä voittavansa sodan. Loppujen lopuksi syy voimakkaalle taistelutahdolle oli paljon yksinkertaisempi ja yhdellä sanalla todettavissa. Se oli Kameradschaft eli toveruus. Sotilaat taistelivat kavereidensa puolesta, eivätkä halunneet jättää heitä pulaan missään tilanteissa.
Bregman havaitsee viitteitä toveruudesta myös nykyajan terrorismiin. Terrori-iskujen jälkeen mediassa puhutaan sairaasta ideologiasta, jonka uskotaan olevan terroristien liikkeellepaneva voima. Kiistämättä ideologiaakin on mukana, tiedetäänhän Al-Qaidan ja ISISin johtajien lukeneen jo lapsena paljon radikaalia islamia käsitteleviä kirjoja.
Sen sijaan jihadistien rivisotilaille uskonnollisella ideologialla oli aluksi yllättävän vähän merkitystä. Syyriaan vuosina 2013–2014 matkustaneista kolme neljäsosaa oli ystävien ja tuttavien rekrytoimia. Useimmat heistä eivät juuri edes tunteneet islamia ja uskonto tuli ajatuksena mukaan vasta jälkikäteen.
Bregmanin arvioi, että nuoret jihadistit eivät siten alun perin olleet uskonnollisia fanaatikkoja, vaan ystävyksiä, jotka vihdoinkin kokivat olevansa osa jotakin suurempaa.
Valta turmelee
Brittiläinen historioitsija lordi Acton kirjoitti 1800-luvun lopussa kuuluisan toteamuksensa: ”Valta turmelee, ja ehdoton valta turmelee ehdottomasti”. Vain harvasta väitteestä eri tieteenalojen edustajat ovat yhtä vakaasti samaa mieltä.
Bregmanin mielestä pieni eriarvoisuus on hyväksyttävää, kunhan sille on perusteet ja se vaikuttaa rehelliseltä. Kun ihmiskunnan ensimmäiset asutukset kehittyivät ja eriarvoisuus lisääntyi, heimopäälliköiden ja sittemmin kuninkaiden oli perusteltava, miksi heillä oli enemmän etuoikeuksia kuin alamaisilla.
Niccolò Machiavellin teos Ruhtinas on satojen vuosien ajan ollut vallanpitäjien tai valtaa haluavien henkilöiden perusteoksia. Machiavellin filosofia on kieltämättä suoraviivaista, valtaan pääsemiseksi täytyy olla häpeämätön, vailla periaatteita ja moraalia. Tarkoitus pyhittää keinot ja jos et aja omaa etuasi, muut marssivat ylitsesi.
Vaikka Bregman uskoo vahvasti ihmisten hyvyyteen, hän tuo silti esille useita tutkimuksia, jotka todistavat vallan saavan ihmisen suhtautumaan muihin kielteisemmin. Kerta toisensa jälkeen on osoittautunut, että ihmiset valitsevat johtajikseen vaatimattomimmat ja ystävällisimmät. Ongelmana on vain se, että kun nämä henkilöt ovat kerran päässeet huipulle, valta voi nousta heidän päähänsä.
Vallanpitäjät uskovat ihmisten olevan enimmäkseen laiskoja ja epäluotettavia. Tämän kielteisen ihmiskuvan perusteella he katsovat, että muita on ohjattava, vakoiltava, sensuroitava ja komennettava.
Vailla valtaa oleminen vaikuttaa päinvastoin. Psykologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että kun ihmiset kokevat olevansa vailla vaikutusvaltaa, he ovat epävarmempia ja epäröivät ennen kuin ilmaisevat mielipiteensä. He tekeytyvät ryhmissä vähäpätöisemmiksi ja kokevat olevansa tyhmempiä kuin todellisuudessa ovatkaan.
Rutger Bregman: Hyvän historia. Ihmiskunta uudessa valossa. Suomentanut Mari Janatuinen. 441 sivua. Atena Kustannus Oy.
JARKKO KEMPPI