MTV: Näin perusterveen suomalaisnaisen korona oireillut kuukausia

Pitkittyneisiin koronavirusoireisiin kuuluu esimerkiksi voimakas väsymys.

Verkkouutiset uutisoi eilen Yhdysvaltain tautikeskuksen analyysista, jossa huomattiin, että yli kolmasosalla ihmisistä on koronavirusoireita vielä kahdesta kolmeen viikkoa sairastumisen jälkeenkin.

Tutkimukseen osallistuneista 292 henkilöstä 35 prosentilla oireet olivat pitkittyneet. Eniten pitkittyneistä oireista kärsivät ikääntyneet. Pitkään jatkuneita oireita oli kuitenkin myös nuorilla ja perusterveillä sekä viruksen vain lievässä muodossa sairastaneilla.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tapauksia, joissa perusterve henkilö kärsii pitkittyneistä koronaoireista, on havaittu myös Suomessa. MTV uutisoi 41-vuotiaasta, perusterveestä Maija Turpeisesta, joka sairastui vakavasti koronavirukseen neljä kuukautta sitten. Koronaviruksen vuoksi Turpeinen joutui koronaviruksen vuoksi teho-osastolle ja viikon mittaiseen nukutukseen.

Turpeinen on ollut etätöissä kesäkuun alusta lähtien. Neljä kuukautta sairastumisen jälkeenkin sairaus kuitenkin oireilee yhä esimerkiksi uupumumisena, unohteluna ja käsien tärisemisenä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Uupuminen on kaiken kaikkiaan erilaista kuin normaali väsyminen, ja se ruokkii neurologisia oireita. Kädet alkavat täristä ja sanat kadota. Aikaisemmin olen ohjeistanut koko suvun sujuvasti samalla, kun touhuan itse, mutta välillä en enää osaa selittää yksinkertaisiakaan asioita, Turpeinen kommentoi MTV:lle.

– Minulla on keskittymishäiriöitä. Unohdan saman tien asioita, jotka minulle on juuri kerrottu.

– Hyvään suuntaan olen voinnissa menossa, mutta huomaan, etten ole entiseni. Olen aina ollut multitaskaaja, mutta nyt väsyn nopeasti.

Mainos