Moraali on erään selityksen mukaan käsitys siitä, mikä on hyvää ja pahaa, mikä oikein tai väärin. Tämän kysymyksen asettelu pomppaa pohdintaan myös Helsingin Sanomien julkaisemassa, salaisia tietoja paljastavassa, artikkelissa, joka julkaistiin lauantaina 16.12.2017. Juttu käynnisti ymmärrettävästi vilkkaan mielipiteen vaihdon siitä, onko lehti menetellyt sopimattomaksi julkaistessaan tietoja, jotka pahimmassa tapauksessa vahingoittavat Suomen suhteita muihin maihin tai heikentävät tiedustelutoimintamme uskottavuutta.
Keskustelu on jumittunut juoksuhautaan. Kantojaan lausuvat tahot, jotka toimivat tuomareina omassa asiassaan. Itsestään selvää on, että puolustusvoimat tai niitä lähellä olevat tahot tuomitsevat Hesarin jyrkästi, päätoimittajien tehtäväksi ymmärrettävästi jää sananvapauden tärkeydestä muistuttaminen.
Mitenkään tavatonta ei ole, että tiedotusvälineillä on hallussaan materiaalia, joka ei ole julkista. Monessa aihepiirissä se on suorastaan perinne. Ei ole ollenkaan harvinaista, että esimerkiksi rikosjutun tutkintamateriaali on jostakin kumman syystä lähes reaaliajassa tunnetun lehden oikeustoimittajan käytettävissä. Ja noita tietoja tietysti myös julkaistaan. Melkein huvittavalta (paitsi ihmisestä itsestään) tuntui, kun Helsingin Sanomat tiesi muutama vuosi sitten erään pörssiyhtiön omistajan joutuvan rikoksesta epäillyksi jo ennen kuin henkilö itse tiesi siitä. Vuotamisen vai tiedon hankinnan Suomen ennätys? Jokainen päättäköön itse.
Tiedustelumateriaalin julkaiseminen on tärkeydessään tietysti aivan omassa kategoriassaan. Silloin ei ole kyse yksittäisen ihmisen tai yrityksen loukkaamisesta, vaan, kuten keskustelussa on monesti sanottu, isänmaan asiasta ja edusta.
Muista aihepiireistä poiketen tiedusteluun liittyvän salaisen materiaalin julkaiseminen on rangaistava teko. Siitä on dramaattisesti säädetty Rikoslain Maanpetoksia koskevan luvun 7§:ssa: ”joka oikeudettomasti julkistaa tiedon seikasta, joka on Suomen lain mukaan säädetty tai määrätty salassa pidettäväksi…” Rangaistus on 4kk-4v vankeutta.
En ole havainnut yhdenkään korkeasti lainoppineen juristin ottaneen kantaa pykälän soveltuvuuteen Helsingin Sanomien juttuun nähden. Kyse lienee viime kädessä siitä, mitä ilmaisu oikeudettomasti tarkoittaa. Todennäköisesti korkeimmassa oikeudessa asti punnitaan tapausta asetelmalla salassa pidettävä/sananvapaus.
Mutta tuskin juridiikka on se juttu, joka tavallista lehden lukijaa eniten askarruttaa. Moni taitaa miettiä, että Helsingin Sanomien muutama toimittaja tietää sen, mitä tasavallan presidentti tai pääministeri ei tiedä, eli vuotajan henkilöllisyyden. Kuka hän on? Mitkä ovat hänen motiivinsa? Onko hän isänmaan petturi, siis vakooja, vai urakehitykseensä turhautunut virkamies, tai peräti rikoselokuvista tuttu rakastaja/rakastajatar-agentti. Voi hän toki olla hakkerikin, mutta sillä tavoin hankittua materiaalia lehti tuskin julkaisisi. Pahinta tietenkin olisi, jos materiaali on päätynyt Helsingin Sanomille jonkun vastuuhenkilön huolimattomuutta.
Tapaus myös jakaa ihmisten mielipiteitä. Olisi itse asiassa mielenkiintoista tietää, mikä ihmisten asenne tällaisten tietojen julkistamiseen on. Mielestäni on aivan selvää, että vastaus vaihtelee sen mukaan, missä kysymys esitetään. Helsingin Kalliossa saadaan aivan varmasti eri vastaus kuin Tampereen Nekalassa, Turun Raunistulassa tai Oulun Raksilassa.
Uskallan veikata, että syyllinen saadaan kiinni. Ja jos uskallan myös veikata, että rangaistus tulee löytymään Rikoslain Maanpetos-luvusta, mutta teosta, jonka rangaistusmaksimi on paljon enemmän kuin 4 vuotta vankeutta.
