Viime sotiemme ja sen ajan poliittisen historian uudelleen arvioiminen on nyt valtavirta historiakirjojen kustantamisessa. Myös sankarit saavat varautua maineen menetykseen.
Ei ole kauan siitä, kun marsalkka C.G.E. Mannerheimia hehkutettiin valtakunnassa ylenpalttisesti. Vuonna 2004 Yle järjesti äänestyksen, jossa kaikkien aikojen suurimmaksi suomalaiseksi nousi tietenkin juuri Mannerheim. Vielä vajaa kolme vuotta sitten molemmat iltapäivälehdet julkaisivat liki samanaikaisesti kumpikin oman Mannerheim-liitteensä.
Tänä syksynä on useassa historiatutkimuksessa todettu Marski kelvottomaksi sodanjohtajaksi ja/tai muutenkin vaikeaksi ihmiseksi (muiden muassa Juhani Suomi sekä Markku Jokisipilä).
Toinen valtavirtaus kirjallisuudessa ovat takautuvat ”natsilöydökset” 70 ja 80 vuoden takaa Suomesta.
Vastikään ilmestyi kaksi järeää 600–700-sivuista teosta, epäilemättä ammattitaitoista historiantutkimusta sinänsä. Sekä Tarmo Kunnaksen Fasismin lumous että Markku Jokisipilän ja Janne Könösen Kolmannen valtakunnan vieraat löytävät kulttuuriväeltä kaikkialla muuallakin Euroopassa, mutta runsain mitoin myös Suomesta, epäilyttävän tiiviitä natsiyhteyksiä.
Jokin tässä ajassamme on herkistänyt meidät olemaan varuillamme fasististen tai kansallissosialististen piirteiden tai oireiden tunnistamiseen niiden heikoissakin ilmenemismuodoissa. Populististen, muukalaisvihamielisten ääriliikkeiden nousu kaikkialla vanhalla mantereella, myös meillä Suomessa, tuntuu päällimmäiseltä syyltä kehitykseen.
Syytä onkin havainnoida tarkoin aikamme ilmiöitä, mutta nyt tuomion saa haudan taakse, vaikka näyttö ei olisi vailla vastanäyttöä. Katsotaanpa vaikka säveltäjä, akateemikko Yrjö Kilpisen tapausta.
”Kilpinen, Yrjö (1892–1959) säveltäjä, professori, Suomen Akatemian jäsen: Yrjö Kilpinen tunnetaan ennen kaikkea erittäin tuotteliaana yksinlaulujen säveltäjänä”, mainitaan professori Erkki Salmenhaaran kirjoittamassa artikkelissa Suomen kansallisbiografiassa.
”Kilpinen keskittyi sävellystuotannossaan lähes kokonaan yksinlaulun, liedin, alalle. (– –) Hän opiskeli 1910-luvun alussa myös Wienissä ja Berliinissä, missä muodollisia opintoja merkittävämpää näyttää olleen omin päin tapahtunut perehtyminen liedin mestareiden Franz Schubertin, Robert Schumannin, Hugo Wolfin ynnä muiden teoksiin, joita Kilpinen lainasi musiikkikirjastoista.”
Wikipediassa muistutetaan Kilpisen tunnetuimman sävellyksen olevan V. A. Koskenniemen sanoihin sävelletty, isänmaallinen Lippulaulu.
Ensimmäinen säveltäjän julkisesti esitetty teos oli laulu Herbstland vuonna 1912, jolloin Kilpinen oli 20-vuotias. Jo siinä mainitaan hänen lied-taiteensa peruspiirteiden esiintyneen. Samoin laulun nimestäkin näkyy säveltäjän tiivis Saksa-yhteys.
Salmenhaara mainitseekin kansallisbiografiassa Kilpisen tehneen sotavuosina oopperalaulaja Gerhard Hüschin säestäjänä laajoja konserttikiertueita Saksassa, ”jossa hänen maineensa nousi herooisiin mittasuhteisiin”. ”Samalla Kilpinen joutui sekä tahtoen että tahtomattaan yhä kiinteämmin kytketyksi kansallissosialismin aatemaailmaan.”
Näin noina aikoina tapahtuikin. Myöhemmin kiivaimmatkin syyttelijät vaikenivat, ja Kilpisen kunnia ja asema kokivat rehabilitoinnin.
Kunnes Jokisipilän–Könösen kirjassa Kolmannen valtakunnan vieraat hänet nyt taas korotetaan Suomen johtavaksi natsimieliseksi. ”Kriitikot ja kansallissosialistien lehdet hehkuttivat kilpaa suomalaista, tehden hänestä jopa ’nykyajan suurimman lyyrikon’, ’puolittain saksalaisen’ ja havaiten jopa ’rodullista verisukulaisuutta’.”
Vähän toisenlaistakin tietoa Kilpisestä tosin on olemassa.
Kun Suomen Akatemia perustettiin 1948, oikeusministeri Urho Kekkonen vastusti Kilpisen nimittämistä sen jäseneksi. Silti presidentti J. K. Paasikivi nimitti Kilpisen Akatemian ensimmäiseksi säveltaiteen edustajaksi.
Säveltäjä ei ollut suosittu vain Saksassa, vaan myös Ruotsissa ja Englannissa, jossa perustettiin jo 1934 Yrjö Kilpinen Society. Yhdysvalloissa perustettiin 1999 The Yrjö Kilpinen Society of North America, joka järjestää Yrjö Kilpinen -laulukilpailuja, ja voittajat pääsevät konserttikiertueelle Suomeen.
Vuonna 2001 järjesti Hugo Wolf -Akatemia Stuttgartissa liedkilpailun, jossa pakollisia säveltäjänimiä olivat Richard Strauss, Hans Pfitzner ja Yrjö Kilpinen. Ja nyky-Saksassa sentään ollaan suorastaan allergisia kaikelle, mikä vähänkään viittaa natseihin.
Natsien ”myötäilijästä” muuten: Maila Talvion kustantaja Gustaf Petzold 1938 joutui kansallissosialistien mustalle listalle ja suomalaiset kirjailijat V. A Koskenniemi, Maila Talvio ja usein fasistina pidetty säveltäjä Yrjö Kilpinen kävivät aktiivista kampanjaa Petzoldin puolesta, myönnetään Kunnaksen tutkimuksessakin.
Kilpinen perusti 1948 Yksinlaulun Ystävät ry:n, jonka nimi hänen kuolemansa jälkeen muutettiin Yrjö Kilpinen -seuraksi. Sen puheenjohtaja on Jaakko Kortekangas ja varapuheenjohtaja Sibelius-Akatemian rehtori emeritus Gustav Djupsjöbacka.
Lue myös: Natseja nähdään nyt herkästi