Puolan ulkoministeri: Eurooppa ja USA saattoivat estää invaasion Ukrainassa

Puolan ulkoministeri Radoslaw Sikorskin mukaan Yhdysvallat ja Eurooppa ovat toimillaan voineet estää Ukrainan joutumisen täyden hyökkäyksen kohteeksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

”Yhdysvaltojen ja Euroopan toimet ovat mahdollisesti estäneet täyden invaasion Ukrainassa”, Radoslaw Sikorski sanoi CNN:lle maanantaina.

Sikorskin mukaan Yhdysvallat on osoittanut johtajuutta Ukrainassa. Hän ei allekirjoita väitteitä siitä, ettei presidentti Barack Obama olisi antanut riittävää vastusta Vladimir Putinille Ukrainassa.

Obama vierailee tällä viikolla muun muassa Puolassa ja Ranskassa. Ranskassa hän osallistuu Normandian maihinnousun 70-vuotisjuhlallisuuksiin.

”Meistä on aina mukavaa nähdä Obama Euroopassa”, Sikorski sanoi.

Sikorskin mukaan Ukrainan tilanne voi olla jo lientymään päin. Hän kuitenkin toivoi silti lisää Nato-joukkoja Puolaan.

”Uskon Krimin liittämisen kustannuksien olevan paljon korkeammat kuin mitä Putin odotti”, Sikorski totesi.

Hänen mukaansa tilanteen realiteetit alkavat selvitä venäläisille.

”Krimillä ei makseta eläkkeitä ja pankkijärjestelmä on kaaoksessa. Turistikausi on menetetty”, Sikorski listasi.

Hän arvioi, ettei Putinilla ole enää halua liittää muita osia Ukrainasta Venäjään.

Sikorski uskoo Ukrainan tuoreen presidentin Petro Poroshenkon olevan avainasemassa kriisin rauhoittamisessa.

”Aioimme kohdistaa Venäjään pakotteita, jos se olisi hyökännyt Ukrainaan tai yrittänyt häiritä presidentinvaaleja. Nyt meillä on kuitenkin presidentti, jolla on vahva demokraattinen mandaatti ja joka tulee toimeen sekä lännen että idän kanssa”, Sikorski sanoi.

Hän kuitenkin muistutti, että Ukrainan ja Venäjän välisen rajan yli virtaa edelleen jatkuvasti aseita ja taistelijoita Itä-Ukrainaan.

Poimintoja videosisällöistämme

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)