Valkoisten nationalistien määrä kasvanut Twitterissä 600 prosenttia – ISIS jää kauas

Terroristijärjestö Isis on hyödyntänyt Twitteriä aktiivisesti markkinointiinsa, mutta nationalistiryhmät ovat kasvattaneet suosiotaan siellä huomattavasti nopeammin, kertoo yhdysvaltalaistutkimus.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

”Valkoisiksi nationalisteiksi” ja ”natseja sympatisoiviksi” itseään tituleeraavien määrä on kasvanut Twitterissä tuoreen tutkimukseen mukaan neljässä vuodessa yli 600 prosenttia, uutisoi Independent.

Yhdysvaltalaisen George Washingtonin yliopiston ääriliikkeitä tutkivassa ohjelmassa analysoitiin 18 Twitter-tiliä, joita käyttää suurimmat, lähinnä Yhdysvalloissa toimivat, nationalistiryhmät, kuten Amerikan natsipuolue ja USA:n Kansallissosialistinen liike.

Näiden ryhmien seuraajamäärä oli kasvanut neljässä vuodessa 3500:sta 22 tuhanteen. Tutkimuksessa mainitaan, että vaikka terroristijärjestö Isis on hyödyntänyt Twitteriä rekrytointiin ja muuhun markkinointiin aktiivisesti, nationalistiryhmien suosio Twitterissä on kasvanut huomattavasti Isisiä nopeammin.

Nationalistiryhmien suosituin puheenaihe Twitterissä on republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump. Ryhmien Twitter-keskusteluissa nousi tutkimuksen mukaan esiin uskomus, että ei-valkoiset kulttuurit ovat viemässä Yhdysvaltain valkoiset ihmiset sukupuuttoon.

Twitter kertoi elokuussa sulkeneensa jopa 360 000 tiliä, joiden katsottiin mainostavan terrorismia. Väkivaltaan viittaavia nationalistiryhmien päivityksiä on kuitenkin ollut vaikeaa poistaa. Nationalistiryhmät toimivat ensinnäkin hajanaisemmin kuin Isis, ja lisäksi niiden jäsenet vetoavat herkemmin sananvapauteensa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)