Brysselissä maanantaina alkanut EU:n valtion- tai hallitusten päämiesten sekä Turkin kokous käsitteli toimia muuttoliikevirtojen hallitsemiseksi.
– EU:n ja Turkin välisissä keskusteluissa muuttoliikkeen hallitsemiseksi päästiin askel eteenpäin, mikä helpottaa molempien osapuolten taakkaa pakolaiskriisissä. Kreikkaa tuetaan humanitaarisen kriisin helpottamisessa ja ulkorajojen valvonnassa. Maaliskuun Eurooppa-neuvostossa palataan muuttoliikkeeseen kokonaisvaltaisen strategian aikaansaamiseksi, toteaa pääministeri Juha Sipilä (kesk.) tiedotteessaan.
Turkki vahvisti sitoumuksensa ottaa takaisin kaikki laittomasti Kreikkaan saapuneet ihmiset, jotka eivät tarvitse kansainvälistä suojelua. EU-maat puolestaan lupaavat ottaa Turkista yhden syyrialaispakolaisen jokaista Kreikasta palautettua syyrialaista kohden. Turkille luvataan myös lisää taloudellista tukea pakolaisista huolehtimiseksi.
Lisäksi päämiehet sopivat lisätoimista Turkin EU-suhteen tiivistämiseksi.
EU-maiden päämiehet sopivat lisäksi seuraavista toimista:
• Vaikean humanitäärisen tilanteen vuoksi Euroopan komissio antaa hätätilanteen tukea maahantulijoille yhteistyössä Kreikan, muiden jäsenvaltioiden sekä järjestöjen kanssa.
• Kreikalle annetaan lisää apua ulkorajavalvontaan, myös entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian ja Albanian rajoilla.
• Kreikalle annetaan lisää apua myös järjestelykeskusten toiminnan varmistamiseen niin, että henkilöiden tunnistaminen, rekisteröinti ja turvatarkastukset toteutetaan täysin.
• Turvapaikanhakijoiden sisäisiä siirtoja Kreikasta muihin EU-maihin vauhditetaan. Jäsenvaltioita pyydetään tarjoamaan lisää paikkoja.
• EU-maat toteuttavat nykyiset uudelleensijoittamissitoumukset (kiintiöpakolaisten vastaanotto) ja jatketaan työtä vapaaehtoisen humanitaarisen maahanpääsyn ohjelman perustamiseksi Turkin kanssa.
• Jatketaan läheistä yhteistyötä EU:n ulkopuolisten Länsi-Balkanin maiden kanssa niitä avustaen.
• Lisäksi toteutetaan välittömästi tarvittavat toimenpiteet mahdollisten uusien reittien avautumisen osalta ja tehostetaan ihmissalakuljettajien toiminnan estämistä.
• EU-maat edistävät komission ”takaisin Schengeniin” -etenemissuunnitelmaa niin, että Schengen-alueen normaali toiminta voidaan palauttaa vuoden loppuun mennessä.





