Verkkouutiset

Sote-laki hidastaisi kustannusten kasvua 190–450 miljoonalla vuodessa

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiehdotus hillitsisi kustannusten kasvua, arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) arvion mukaan hallituksen lausuntokierroksella ollut esitys sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaiksi hillitsisi kustannusten kasvua.

– Alustavien arvioiden mukaan nettokustannusten kasvu voisi hidastua 190–450 miljoonaa euroa vuodessa, sanoo tutkimusprofessori Markku Pekurinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta.

THL:n mukaan lakiehdotus tarjoaa mahdollisuuden palvelujen laadun parantamiseen, koska käytettävissä on nykyistä suurempien alueiden voimavarat ja osaaminen.

Oikeasta suunnasta huolimatta lakiehdotus ei THL:n mukaan todennäköisesti riitä takaamaan lain tavoitteiden toteutumista. Ehdotuksen mukaan sosiaali- ja terveysalueita tulisi noin 20 ja perustason alueita jopa yli 30.

– Lopputuloksena olisi todennäköisesti edelleen hajautunut ja vaikeasti johdettava järjestelmä, THL toteaa arviossaan.

Lakiehdotuksen ongelmakohtiin puututtava

Poikkeusperusteiden laajamittainen käyttö ja lukuisten perustason alueiden muodostaminen saattavat THL:n mielestä lukita sosiaali- ja terveydenhuollon vuosiksi puolinaisiin ratkaisuihin. Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon integraatio ei toteudu tavoitellulla tavalla. Eri alueiden välille tulee jäämään isoja eroja, eikä kansalaisten yhdenvertaisuus toteudu.

THL:n mielestä sote-uudistuksen tavoitteiden toteutuminen edellyttää ongelmakohtiin puuttumista lain viimeistelyssä.

– Lakiedotusta kehittämällä ja yksinkertaistamalla merkittävästi ehdotettua järjestelmää Suomeen on mahdollista luoda kansainvälisesti kilpailukykyinen, väestön profiilin muutoksiin reagoiva, joustava ja kustannustehokas kokonaisuus, sanoo ylijohtaja Marina Erhola.

Hallitus tekee lausuntokierroksen jälkeiset linjaukset sote-järjestämislaista ensi viikon alussa kehysriihessään. Lakiehdotukseen ei ole tiedossa suuria muutoksia.

THL luovutti tänään sosiaali- ja terveysministeriön tilaaman arvion sote-järjestämislain vaikutuksista. Samalla laitos täydensi joulukuussa tekemäänsä alustavaa arviota.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)