Kehitysyhteistyöstä vastaava EU-komissaari Neven Mimica sanoo, että unionin tulee harkita humanitaarisen avun antamista Kreikalle.
– Sanoisin, että se on tärkeä osa keskusteluja tässä vaiheessa koko EU:ssa, Mimica sanoi maanantaina Euractivin mukaan.
Kreikan valtio jätti viime viikolla maksamatta 1,6 miljardin lainan Kansainväliselle valuuttarahastolle, koska sillä ei ollut rahaa. Parhaillaan yritetään jatkaa neuvotteluja siitä, tukevatko muut euromaat Kreikkaa uudella lainapaketilla.
Mimica muistuttaa, että vaikka neuvotteluissa päästäisiin ratkaisuun, Kreikan tilanne korjaantuu hitaasti. Humanitaarisella avulla turvattaisiin kreikkalaisten elämä lyhyellä tähtäimellä.
– EU:lla on riittävästi sisäisiä mekanismeja, joilla voidaan huolehtia minkä tahansa jäsenmaan tarpeista, Mimica sanoo.
Myös EU-parlamentin puhemies Martin Schulz ehdotti viikonloppuna humanitaarista apua Kreikan kansalaisille.
– Tavallisten kansalaisten, eläkeläisten, sairaiden tai lastentarhan lapsien ei pitäisi joutua maksamaan hintaa siitä dramaattisesta tilanteesta, johon Kreikan hallitus on maansa vienyt.