Verkkouutiset

Liikanen IS:ssa: Meidän on tartuttava ongelmiimme

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen lähestyy suomalaisia avoimella kirjeellä viikonlopun Ilta-Sanomissa. Hänen mukaansa omaan kriisiin on haettava ratkaisua Suomessa, finanssikriisiin Euroopassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Liikasen mukaan uusi vuosi on käynnistymässä kansainvälisen talouden kannalta rohkaisevasti, mutta Suomen talous on silti kohenemassa hitaasti. Finanssikriisiä seuranneen taantuman lisäksi maa on kohdannut suuren teollisuuden rakennemuutoksen.

Liikanen kirjoittaa menneen vuoden olleen käänteentekevä suomalaisessa talouskeskustelussa. Pitkään keskustelua hallinnut harha perusongelmien syistä on saatu oikeille raiteille. Enää ei syytellä muita, kuten Kreikkaa tai talous- ja rahaliittoa, vaan myös omia ongelmia on alettu tunnustaa.

Liikasen mukaan monet uskoivat kyseessä olevan vain suhdannekuopan, jonka yli voidaan velalla rakentaa silta. Ajan kuluessa huomattiin kuitenkin, ettei toista rantaa näy. Sillasta on tullut laituri, jolloin mikään raha ei riitä.

– Suomen kustannustaso on noussut liiaksi, paljon enemmän kuin missään muualla. Jälkikäteen sopeuttaminen on vaikeata. Mutta eroa on pakko kuroa umpeen, eikä se tapahdu pian.

Liikanen kirjoittaa kestävään talouden ja työllisyyden nousuun päästävän vain uudistusten kautta. Hänen mielestään tarvitaan talouden tuotantomahdollisuuksia ja työllisyyttä lisääviä rakenneuudistuksia, mutta myös onnistunutta innovaatiopolitiikkaa.

Talouden haasteisiin on Liikasen mukaan reagoitu tärkeillä päätöksillä. Kun menot näyttävät pysyvästi ylittävän verotulot, syntyy kestämätön tilanne, joka on ratkaistava. Hallituksen esittämät rakenneuudistukset pyrkivät hakemaan tietä, jolla hyvinvointivaltio sopeutettaisiin sen kokoiseksi, minkä Suomen rahkeet kestävät.

Suomen Pankin rakennepaketista tekemän ekonomistiarvion mukaan hallituksen rakennepaketti riittää, mikäli sen mittaluokasta pidetään kiinni ja se toteutetaan kokonaisuudessaan ja etupainoisesti. Jos uudistuksia tai sen osia lykätään, joudutaan pian tekemään paljon enemmän.

– Tärkeää on saada verorahoilla enemmän aikaan. On haettava viisaampia tapoja järjestää työt. Ihmiset elävät myös terveempinä ja pidempään kuin edelliset sukupolvet. Ei ole kohtuutonta, että pieni osa lisävuosista käytetään työelämässä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)