Verkkouutiset

Juha Sipilä: Työ ei ole enää pääasiallinen väylä kiinnittyä yhteiskuntaan

Pääministeri esitteli hallituksen tulevaisuusselonteon ensimmäistä osaa eduskunnalle tiistaina.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Juha Sipilän mukaan työelämän murros, jota selonteossa käsitellään, muodostaa viisi muutoskokonaisuutta.

Ensimmäinen on työn sisällön, käytäntöjen ja organisointitapojen muutokset. Tämä tarkoittaa työelämän hajaannusta ja pirstaloitumista.

– Yhtäaikaisesti työpaikat vähenevät ja ammatinkuvat hämärtyvät. Syntyy yhä enemmän väliaikaisia organisaatioita ja yhteisöjä, Sipilä sanoo.

Toinen muutos tapahtuu työnantajan ja työntekijän välisessä suhteessa. Koska tulevaisuudessa työtä tehdään yhä vähemmän ilman perinteistä työntekijä-työnantajasuhdetta, kohdistuu paineita muun muassa verotukseen, sosiaaliturvaan, työlainsäädäntöön ja ammattiyhdistysliikkeeseen.

Muutoksia tapahtuu myös toimeentulossa ja osaamisessa. Sipilän mukaan tulevaisuudessa tarvitaan uudenlaisia tapoja tulla toimeen ja turvaverkkoja pirstoutuvan toimeentulon tueksi. Jatkossa työelämä edellyttää Sipilän mukaan jatkuvaa uuden oppimista ja laveaa osaamispohjaa.

Viidentenä kohtana Sipilä mainitsee muutokset työn yhteiskunnallisessa merkityksessä.

– Työ ei enää aina ole pääasiallinen väylä kiinnittyä yhteiskuntaan. Työ ei myöskään enää tarkoita sitä, mitä se on perinteisesti tarkoittanut. Tästä huolimatta ihmiset voivat kiinnittyä yhteiskuntaan jaettujen tavoitteiden ja merkityksellisen tekemisen kautta, Sipilä sanoo.

Hallitus on hänen mukaansa vastannut jo moniin työelämän murroksen luomiin uudistustarpeisiin. Tällaisiksi hän mainitsee muun muassa perustulokokeilun.

– Teknologia tuottaa paljon vapautta, vaurautta ja mahdollisuuksia kaikille. Meidän on uskallettava muuttua maailman mukana, Sipilä sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)