Verkkouutiset

Seta: Turvapaikkaa voi hakea myös sukupuoli-identiteettiin kohdistuvan vainon vuoksi

Seksuaalivähemmistöön kuuluva pakolainen on Setan mukaan usein kohdannut vainoa kotimaassaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Setan edustajakokous vaatii, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluville pakolaisille ja turvapaikanhakijoille taataan turvallinen oleskelu Suomessa sekä asiallinen ja kunnioittava viranomaiskäsittely. Seta haluaa painottaa, että viranomaisten tulee kaikessa toiminnassaan, ei pelkästään puuttua syrjintään ja häirintään, vaan pyrkiä aktiivisesti myös ennaltaehkäisemään sitä niin vastaanottokeskuksissa kuin koko yhteiskunnassa.

Setan tiedotteen mukaan moni tällä hetkellä esimerkiksi Irakista ja Syyriasta tuleva turvapaikanhakija ei välttämättä tiedä, että turvapaikkaa voi hakea myös seksuaaliseen suuntautumiseen tai sukupuoli-identiteettiin kohdistuvan vainon vuoksi ja että identiteetistä voi kertoa turvallisesti viranomaisille.

– He ovat kohdanneet syrjintää ja vainoa viranomaisten taholta kotimaissaan, mistä syystä he saattavat kertoa identiteetistään vasta myöhemmässä vaiheessa turvapaikkaprosessia. Tämä ei saa vaikuttaa kielteisesti heidän mahdollisuuteensa saada turvapaikka, Seta toteaa tiedotteessaan.

Seta muistuttaa, että jakamattomat ihmisoikeudet kuuluvat kaikille.

– Jokaiselle Suomessa kuuluu oikeus elää omana itsenään ilman, että joutuu pelkäämään syrjintää, nimittelyä ja väkivallalla uhkaamista. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien turvapaikanhakijoiden oloja tulee parantaa järjestämällä turvalliset asuintilat, esimerkiksi heidän tarpeitaan vastaava vastaanottokeskus. Turvapaikanhakijat tulee sijoittaa heidän halutessaan suurempiin kaupunkeihin tai pääkaupunkiseudulle, joissa heillä on mahdollisuus laajempaan vertaistukeen ja palveluihin. Tällä on keskeinen merkitys heidän kotoutumisessaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)