Verkkouutiset

Kuntien tehtävät ja velvoitteet laajentuneet vaikka niitä piti vähentää

Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikon (kok.) mukaan kuntien tehtävien ja velvoitteiden karsiminen on otettava vakavasti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtiovarainministeriössä päivitetään parhaillaan vuonna 2013 julkaistua selvitystä kuntien tehtävistä ja velvoitteista. Kyseinen kartoitus sisälsi tiedot kunnille osoitetuista tehtävistä ja velvoitteista elokuuhun 2012 mennessä voimaan tulleesta lainsäädännöstä. Nyt eri ministeriöiltä on kerätty tiedot elokuun 2012 jälkeen 15. maaliskuuta mennessä annetuista kuntien tehtäviä koskevista säännöksistä.

Selvityksen ennakkotietojen mukaan kunnille on annettu elokuun 2012 jälkeen 123 tehtävien ja velvoitteiden laajuuteen vaikuttavaa säännöstä. Niistä osa helpottaa, mutta suurempi osa laajentaa tehtäviä ja velvoitteita.

Kartoitukseen sisältyvien tehtävien muutosten kustannusvaikutukset vuonna 2017 ovat noin 392 miljoonaa euroa ja säästövaikutukset noin 81 miljoonaa euroa. Lisäkustannuksiin suoritetaan kunnille valtionosuuksia ja muuta kompensaatiota yhteensä 195 miljoonaa euroa.

Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikon mukaan vaikka tavoitteena on ollut keventää kuntien tehtäviä ja velvoitteita, on lainsäädäntö pikemminkin tiukentunut.

− Selvityksen ennakkotietojen mukaan kuntien tehtäviä ja velvoitteita on elokuun 2012 jälkeen laajennettu tilanteessa, jossa niitä piti vähentää. Kaikkien muutosten osalta kustannusvaikutuksia ei myöskään ole arvioitu. Tärkeää on nyt tehdä töitä sen eteen, että tehtäviä ja velvoitteita saataisiin tulevaisuudessa karsittua, hän painottaa.

Kunnallistalouden ja -hallinnon neuvottelukunnan taloudellisten vaikutusten arviointijaosto julkaisi 16. maaliskuuta selvityksen taloudellisten vaikutusten arvioinnista. Lisäksi jaosto on valmistellut säädösvalmistelun tueksi tarkoitetun taloudellisten vaikutusten laskentakehikon. Tavoitteena on ollut löytää keinoja ja välineitä, joilla kustannusvaikutusten arvioinnin laatua, läpinäkyvyyttä ja vertailukelpoisuutta voitaisiin parantaa.

− Vaikutusarvioinnin merkitystä täytyy nyt lisätä säädöshankkeissa, jotta taloudellisia vaikutuksia voidaan arvioida nykyistä luotettavammin. Olen lähettämässä ministeriöille pyynnön käyttää taloudellisten vaikutusten laskentakehikkoa, sanoo Paula Risikko tiedotteessaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)