Pardia: Valviran henkilöstöleikkauksille on vaihtoehtoja

Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtajan Niko Simolan mielestä sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran tulee luopua perjantaina ilmoitetuista irtisanomisista.

  • LKS 20121105 LKS 20120319 LKS 20120125 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran kyltti Helsingissä 15. marraskuuta 2011. LEHTIKUVA Heikki Saukkomaa

    Valvira ilmoitti perjantaina lakkauttavansa 21 virkaa.

    ()

Niko Simolan mielestä vuosi 2016 on syytä käyttää viraston toimintojen kehittämiseen sekä valmistautumiseen vuonna 2017 mahdollisesti eteen tuleviin suurempiin säästöihin.

Valvira ilmoitti perjantaina lakkauttavansa 21 virkaa. Virkojen lakkauttaminen voi johtaa enintään 15 henkilön irtisanomiseen.

Henkilöstön edustajien laskelmien mukaan kuluvan vuoden säästötarve saadaan kasaan muutenkin kuin irtisanomisilla.

− Vaiheittainen eteneminen antaa mahdollisuuden hyödyntää vuoden aikana tapahtuvia eläköitymisiä, Valviran palveluksesta irtisanoutumisia, virkavapaalle jäämisiä ja muita säästötoimia, Simola sanoo tiedotteessaan.

Henkilöstöjärjestöt ehdottivat esimerkiksi, että toiminnan tehostamiseksi tänä vuonna nykyistä henkilökuntaa koulutettaisiin hoitamaan Valviralle tulevia uusia tehtäviä.

Valviran tiedotteen mukaan viraston käytettävissä olevat määrärahat supistuvat huomattavasti vuosina 2016−2019, eikä tarvittavia säästöjä saavuteta ilman henkilöstövaikutuksia.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.