Migrit Solarna Energijan verkkosivuilla todetaan, että yhtiö ”on saamassa suomalaisilta viranomaisilta hyväksynnän Hanhikivi 1 -ydinvoimalan rakentamiseen osallistumiselle Suomessa”.
Ilmoituksessa kerrotaan sijoituksen kokonaismäärän olevan hieman alle 160 miljoonaa euroa.
Yle kertoi noin tunti sitten julkaisemassaan uutisessa Migritin kotisivuillaan julkaisemasta tiedotteesta, jossa todetaan, että lupa viranomaisilta on jo saatu.
”Kroatialaisyhtiö Migrit Solarna Energija ja työ- ja elinkeinoministeriö näyttävät olevan täysin eri vaiheessa lupaprosessia”, Ylen uutisessa todetaan.
Yle on julkaissut jutussaan kuvakaappauksen Migritin tiedotteesta. Se poikkeaa merkittävästi sivustolla nyt olevasta tiedotteesta (kuvassa).
Työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt Fennovoima Oy:ltä lisäselvitystä koskien tosiasiallisen omistuksen toteutumista yhtiössä. Ministeriön mukaan asian selvittäminen voi kestää joitakin viikkoja.