Vaikutimena Elintarviketurvallisuusviraston tutkinnalle on Maaseudun Tulevaisuuden uutinen viikko sitten Suomi Finland -lippusymbolin kirjavasta käytöstä Lidlissä. Kauppaketju on tuonut esiin valikoimansa kotimaisuutta voimakkaasti markkinoinnissaan viime viikkoina.
Lidl on jo siivonnut pois omia Suomi Finland -symboleitaan muun muassa ulkomaisen tuorelihan hintatietojen vierestä.
Lidlin kaupallinen johtaja Timo Hansio tarttui heti asiaan, kun MT kertoi havainneensa lippusymbolia muun muassa saksalaisen naudanlihan hintakyltin molemmin puolin vantaalaisessa myymälässä.
Sittemmin Evirakin on päättänyt selvittää asiaa tarkemmin ja yhdessä kunnan viranomaisten kanssa varmistaa, että markkinointi on korjattu Lidlin myymälöissä riittävällä tavalla.
– Luin lehden artikkelin tarkkaan ja sain sen mielikuvan, että Lidl on tarttunut asiaan. Ajattelin käydä myös itse paikallisessa Lidlissä katsomassa, miten siellä ovat asiat, Eviran ylitarkastajan Sari Sippola sanoo lehdessä.