Eeva Riutamaa tarkastelee Turun yliopistoon tekemässään väitöskirjassa luovutetusta Karjalasta lähtöisin olevien evakkolasten tunnemuistoja ja niiden yhteyttä myöhempään hyvinvointiin. Keskiössä ovat koti- ja koulukasvatusta muistelevien ikäihmisten kokemukset. Tutkimukseen osallistuneiden keski-ikä oli 75 vuotta.
Tutkimustaan varten Riutamaa haastatteli yhtätoista evakkolasta sekä sai kyselytutkimukseensa vastauksen 631 evakkolapselta.
– Tuloksia voidaan soveltaa nykypäivän pakolaislasten kotouttamiseen, jossa ensiarvoisen tärkeää on perheiden osallisuuden ja integroitumisen tukeminen uudessa ympäristössä. Evakkolapset, jotka hyväksyttiin tasavertaisina ikätovereiden parissa, saivat suotuisat kasvun eväät, hän toteaa väitöstiedotteessaan.
Kielteisillä tunnemuistoilla on Riutamaan mukaan merkittävä negatiivinen yhteys ikääntyvän evakkolapsen hyvinvointiin.
Käsittelemätön suru jättää jälkensä
Lapsuusvuosien emotionaalinen vaje kodissa on jättänyt evakkolapsille pitkälle vanhuuteen kipeitä tunnemuistoja.
– Vanhempien mielialaan jäänyt suru ja kaipaus ovat luoneet evakkolasten kotiin melankolisen ilmapiirin, jota kasvava lapsi on ryhtynyt tunnemuistoissaan kantamaan. Tämä oli evakkolasten kotikasvatuksessa merkittävin negatiivista yhteyttä ilmaiseva hyvinvointitekijä, Riutamaa kertoo.
Vastavuoroinen yhteys äitiin ja isään on Riutamaan mukaan suojellut turvattomissa olosuhteissa. Kokemus turvallisista vanhemmista on kannatellut sisäistettynä voimavarana myös elämän ehtoopuolella. Perheen erilaisuus puolestaan vaikeutti lasten kiinnittymästä vertaistovereihin.
– Lapsen kokemus perheensä erilaisuudesta ja kasvuympäristön ulkopuolelle jäämisestä jättää negatiiviset tunnemuistot, joilla on yhteys myöhempään hyvinvointiin. Evakkolapset, jotka jo kodeissaan kokivat yksinäisyyttä, ovat vanhetessaan vaarassa eristäytyä. Yhteiskunnallisesti tärkein tehtävä on tukea vanhempien jaksamista ja uuteen yhteisöön liittymistä.
Ortodoksitaustaisia lapsia kiusattiin muita enemmän
Koulukokemusten osalta tutkimus osoittaa kantaväestöstä poikkeavan uskonnollisen ja kielellisen taustan olleen merkittävin syrjityksi tulemisen syy.
– Ortodoksitaustaisia lapsia kiusattiin muita evakkolapsia enemmän. Ryhmien ero oli tilastollisesti merkittävä. Nämä lapset joutuivat kokemaan nimittelyä ja syrjintää, kuten ”ryssän kakara, kommari, vääräuskoinen, pakana, punikki ja emakko”. Kiusaaminen oli myös fyysistä. Lapset joutuivat nyrkkitappeluihin, saivat osakseen lyömistä, heitä tönittiin koulumatkoilla kuraojiin, reppuja ja vaatteita sotkettiin, Riutamaa kertoo.
Kokemukset kiusaamisesta olivat tutkimusaineistossa vähemmistössä, mutta niihin liittyvät muistot syrjinnästä ja kaltoinkohtelusta olivat Riutamaan mukaan sitäkin raskaampia.
Kyselyaineistosta saatu yleiskuva osoittaa evakkolasten voivan ikääntyessään hyvin. Selviytymistä ovat tukeneet kotikasvatuksessa omaksuttu tulevaisuuden usko, sosiaalinen kanssakäyminen ja toiminnallisuus elämän eri alueilla.
Evakkolapset, joiden kanssa kipeistä kokemuksista ja kodin menetyksestä on puhuttu, voivat ikääntyneinä pääsääntöisesti hyvin. Yhdeksi elämää kannattelevaksi voimaksi osoittautuivat laulut, joista ylivoimaisesti suosituin oli Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.
KM Eeva Riutamaan väitöskirja In the Wilderness Wanders a Lonely Child – The Emotional Memories of Growth Experiences and the Well-being of Evacuee Children tarkastetetaan perjantaina 2. syyskuuta Turun yliopistossa.
