Verkkouutiset

Nyt avautuu Timo Soini: Suomen Sisun junttaporukka, härski ja hävytön, halusivat häpäistä

Perussuomalaisten perustajan mukaan hän käveli ulos vallatusta kodistaan omin jaloin, taakse katsomatta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja ja ulkoministeri Timo Soini (ps.) kertoo näkemyksensä perussuomalaisten Jyväskylän puoluekokouksesta blogissaan. Hän kertoo yhteydenotoista, joita on paljon.

– Saamani viestit ovat selvät. Oikea tieto puolueen kaappauksesta on monille tosiasia. Puoluevaltuustovaali avasi silmiä. Suomen Sisun junttaporukka aikoi mielivaltaisesti muuttaa piirijärjestöjen yhteisesti sopiman listan. Teki se paljon muutakin. Ja pitkän aikaa, Timo Soini kirjoittaa.

– Menettely oli niin härski ja hävytön, että tulkinnalle ei jää mitään sijaa.

Soinin mukaan ”moni tajuaa, että aika paljon on pielessä, kun minä jätän perustamani puolueen. Se ei ole pikkujuttu”.

Hänen mukaansa ”ikävä kyllä perussuomalaiset ei ollut enää se sama puolue, kuin ennen puoluekokousta. Kyse ei ole henkilövalinnoista vaan kuukausien jopa yli vuoden salaisesta organisoidusta junttatyöstä suljetuilla keskustelupalstoilla”.

– Hommaforumi on luku sinänsä. Se onnistui jo vuosia sitten tekemään monista mediaihmisistä niin sanottuja hyödyllisiä idiootteja. Ja pyöritys jatkuu, Timo Soini toteaa.

Soini toteaa olevan hyvä, että ”tuo viha kohdistuu minuun. Se on oikea osoite”.

– En koskaan ajanut näiden palstanpitäjien asiaa. Noloa sen sijaan oli se, että ilmoitin jo maaliskuun alussa, etten ole ehdolla. Miksi poislähtevää piti mustamaalata? Siksi, että kyse ei ollut pelkästään minusta vaan koko SMP-taustasta. Se haluttiin häpäistä.

– Juudas meni ja hirtti itsensä. Minä kävelin ulos vallatusta kodistani. Omin jaloin, taakseni katsomatta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)