Verkkouutiset

Norminpurun hedelmää – sähköiset yhtiöt suosiossa

Kansanedustaja kehottaa jatkamaan raskaan sääntelyn purkamista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimon (kok.) mukaan viime hallituskaudella tehty työ turhien säädösten sujuvoittamisesta tuottaa edelleen Suomen talouden kannalta myönteisiä tuloksia.

Hän viittaa uutiseen, jonka mukaan niin sanotut nollan euron yhtiöt ovat osoittautuneet suosituiksi.

Tammikuussa hyväksytty lakiesitys poisti osakeyhtiöiltä osakepääomavaatimuksen, ja heinäkuun alusta lähtien yhtiön on voinut perustaa sähköisesti ilman 2500 euron osakepääomaa. Suurin osa EU-maista on päätynyt vastaavaan ratkaisuun jo aiemmin.

Silloinen oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) perusteli uudistusta ammatinharjoittamisen ja pienyritystoiminnan helpottamisella.

– Viime hallituskauden pitkäjänteinen norminpurkutyö niittää nyt hedelmää. Varsinkin nuoret ovat perustaneet paljon yrityksiä, Sinuhe Wallinheimo kirjoittaa twitterissä.

– Toivoisinkin, että nykyinen hallitus jatkaisi tätä arvokasta työtä. Toistaiseksi hallitusohjelmasta löytyy vain parsinavetoista luopuminen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)