Verkkouutiset

Yrityksiä varoitetaan taitavista nettihuijauksista

Huijareilla riittää Keskuskauppakamarin mukaan mielikuvitusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Anne Horttanainen kehottaa olemaan tarkkana niin laskujen maksatuksen kuin salasanojen suhteen kesän aikana sekä perehdyttämään kesätyöntekijät huijausyritysten varalta.

Hänen mukaansa huijarit tietävät, että muun muassa kesäharjoittelijat on jouduttu perehdyttämään pandemian takia etänä eikä välttämättä kaikkiin yksityiskohtiin ole ollut mahdollista panostaa samalla tarkkuudella kuin normaaliolosuhteissa.  

Horttanainen kertoo tiedotteessa, että taloushallinnossa työskenteleville lähetetään organisaation toimitusjohtajan nimissä sähköpostia, kysytään pankkitilin saldoa ja pyritään antamaan maksumääräys jollekin tilille.

Ympärivuotisena vitsauksena ovat hänen mukaansa olleet salasanojen kalasteluyritykset, joissa pyritään saamaan viestin lukija syöttämään sähköpostin salasana avoimena olevaan kenttään.

Horttanainen muistuttaa, että on työnantajan vastuulla pitää työntekijät koulutettuina tietoturvan ja tietosuojan osalta.

– Valitettavasti huijareilla tuntuu mielikuvitusta riittävän ja näemme myös uudenlaisia huijausyrityksiä, joista on vaikea etukäteen varoittaa. Tarkkuutta ja huolellisuutta tarvitaan siten aivan kaikilta sekä sitä, että asian tila on mahdollista varmistaa myös kesän ja etätyönaikana kokeneemmalta henkilöltä, Horttanainen painottaa,.  

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)