EU:n elpymispaketti ja kansalliset elvytystoimet voivat avata Suomelle uusia vientimarkkinoita. LEHTIKUVA / AFP

Yritykset uskovat EU:n elpymistoimien virkistävän vientiä

Keskuskauppakamarin johtajan mukaan elpymistoimet ovat tärkeitä Suomen viennin kannalta.

Vientiyrityksistä peräti 48 prosenttia uskoo EU:n elpymispaketin ja EU-maiden kansallisten elvytystoimien avaavan niille uusia vientimahdollisuuksia, ilmenee Kauppakamarin kyselystä.

– Puheet EU:n elpymistoimien tärkeydestä Suomen viennin kannalta eivät ole tuulesta temmattuja, Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori sanoo tiedotteessa.

Yrityksistä 20 prosenttia pelkää kuitenkin elvytystoimien suosivan vain paikallisia yrityksiä ja 28 prosenttia ei usko toimien vaikuttavan niiden markkina-asemaan eri EU-maissa.

Vuoren mukaan oikein kohdennettuna EU:n elpymispaketti ja kansalliset elvytystoimet voivat piristää taloutta ja sen uudistumista Euroopassa sekä avata Suomelle uusia vientimarkkinoita.

– Yksi EU:n sisämarkkinoiden perustavoite on yhteisen talouskasvun vauhdittaminen, ei velkojen jakaminen, Vuori toteaa.

Kaupankäynnissä Britannian kanssa ilmennyt ongelmia

Vientiyrityksistä 46 prosenttia ilmoittaa Britannian kaupassa ilmenneen ongelmia sen jälkeen, kun Iso-Britannia jäi EU:n sisämarkkinoiden ulkopuolelle vuoden alussa.

Ongelmista merkittävimmät koskivat logistiikkaa ja tullausta.

– Vientiyritysten kohtaamat ongelmat ovat odotettuja Iso-Britannian jäätyä EU:n tulliliiton ja sisämarkkinoiden ulkopuolelle, Vuori sanoo.

Vuoren mukaan tullaus ja logistiikka tuottavat viennissä ja tuonnissa jatkossakin haasteita, ennen kuin tullausprosessit ja liikennejärjestelyt saadaan brittikaupassa kuntoon.

– Pidemmän aikavälin haaste tulee olemaan EU:n ja Iso-Britannian markkinaregulaatioiden tekniset määräykset mukaan lukien mahdollinen eriytyminen, Vuori ennakoi.

Kauppakamarin vientiyrityskyselyyn vastasi 18.-24.2.2021 yli 260 vientiyritystä.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt