Verohallinnon tuoreen selvityksen mukaan joka viidennellä ravintola-alan yrityksellä oli yli 10 000 euroa verovelkaa. Luku on huolestuttava, sillä vaikeinakin aikoina yritykset pyrkivät maksamaan veronsa heti työntekijöiden palkkojen jälkeen. Esimerkiksi anniskelulupaan voidaan puuttua verovelkojen takia, joten harvalla ravintolalla on kannustimia siirtää veronmaksua, ellei tilanne ala olla toivoton.
Ystäväni on ravintolayrittäjä. Hänen yrityksellään ei vielä ole verovelkaa, mutta tiukkaa tekee. Kalle tekee normaalina viikkona 45–48 tuntia töitä. Suuri osa ajoittuu ilta- ja viikonloppuaikaan, sillä silloin ravintolassa on eniten asiakkaita. Tämän lisäksi hän on jatkuvassa päivystyksessä: jos työntekijä sairastuu tai jää muusta syystä tulematta, on yrittäjän tultava paikalle.
Yrittäjän palkka ja työaika ovat kiinni palvelun kysynnästä. Kun asiakkaita on vähemmän, tulot ovat pienempiä ja jossain on säästettävä. Ravintola-alalla ei usein auta laittaa ovia kiinni, ellei halua tehdä sitä viimeistä kertaa. Yrittäjän tapa säästää on lisätä omaa työaikaa niin kauan kuin mahdollista.
Alle kymmenen hengen palveluyrityksissä on tavallista, että yrittäjät nostavat keski- tai matalatason palkkaa läpi vuoden ja tilikauden päättyessä osinkoja, mikäli sen yrityksen tilanne sallii. Laman aikana osinkojen nosto ei monessakaan yrityksessä ole mahdollista, eikä yhteisöveron lasku auta, jos yritys ei tee tulosta.
Vuonna 2012 Kallen vuosiansiot olivat 45 000 euroa, mikä vastasi yrittäjien keskimääräistä tuloa. Tästä tulosta Kalle nosti 74 prosenttia palkkatulona ja 26 prosenttia osinkoina. Kallen todellisuudessa ei verottomia osinkoja ole olemassa, sillä hänen yrityksensä maksoi ensin yhtiöveron (24,5 prosenttia) ennen kuin sillä oli osinkoon riittäviä jakokelpoisia varoja. Kallen henkilökohtaisen tulon kokonaisveroaste oli näillä ansioilla 33,2 prosenttia, kun se vastaavan tulotason palkansaajalla olisi ollut 28 prosenttia. Viime vuonna yhtiö teki tappiota, eikä Kalle pystynyt nostamaan osinkoa. Tänä vuonna on ennuste sama.
Kalle maksoi vuonna 2012 samasta nettoansiosta viisi prosenttiyksikköä enemmän veroa kuin palkansaaja vastaavista tuloista. Tämän lisäksi Kallen tekemä työaika, 48 tuntia viikossa, oli vajaat 30 % pidempi kuin palkansaajan työaika (38,3 tuntia viikossa ja julkisella puolella 36,25 tuntia). Kalle piti koko vuonna kaksi viikkoa lomaa. Palkansaajan vuosiloma-aika on säännöllisessä työsuhteessa 24–30 päivää vuodessa eli yleisesti neljä tai viisi viikkoa. Julkisella sektorilla vuosiloma on jopa kaksi kuukautta.
Tänä vuonna talouslama iski Kallen yritykseen kunnolla. Suuria yritysasiakkaita on yhä vähemmän, ja vaikka säännöllinen asiakaskunta käy edelleen, ovat tilaukset pienentyneet. Kalle arvioi, että hänen ravintolansa järjestävät tänä vuonna kolmanneksen vähemmän pikkujouluja kuin vuosi sitten, mikä sekin oli jo huonompi kuin edellisvuosi. Kuvaavaa on, että suuri osa ravintolan tämän vuoden asiakkaista on julkisyhteisöjä tai järjestöjä, joiden rahoitus ei ole suhdanteista kiinni.
Yrittäjillä on nyt päällä palkka-ale. Siitä ei repostella iltauutisissa, eikä väännetä kolmikannassa. Jos yrittäjä joutuu pistämään lapun luukulle, hänen sosiaaliturvansa on lähtökohtaisesti heikompi kuin palkansaajan. Jos taloudessa palkat, lomat ja työajat ovat kiinteitä, tapahtuvat joustot matalasuhdanteessa siellä missä vielä joustoa on. Suomea devalvoidaan yrittäjien jaksamisen ja kasvavan työttömyyden kautta.
Nyt on laajalti herätty vastustamaan yritysten ja kansalaisten kohtaamaa liiallista byrokratiaa. Hyvä niin. Mutta harva uskaltaa siinä yhteydessä vielä puhua työmarkkinoiden sääntelyn purusta. Siinä meillä nimittäin on edessä miljardiluokan normitalkoot.
Ratkaisu ei luonnollisesti ole kategorinen palkka-ale kaikille, vaan paikallisen sopimisen mahdollistaminen, jolloin palkoista voitaisiin sopia siellä, missä työkin tehdään. Kabinetista käsin on vaikea tuntea yksittäisen työntekijän tai toimialan vaihtelevaa tuottavuutta. Pienellä yrityksellä ei ole myöskään sellaista painostusvoimaa, jolla se saisi työntekijät suostumaan epäinhimillisiin joustoihin. 93 prosenttia Suomen yrityksistä työllistää alle kymmenen henkeä. Palkansaajalla on aina viime kädessä mahdollisuus siirtyä työttömyysturvan piiriin, jos joku toinen työnantaja ei tarjoa haluttuja työehtoja.
Joillain yrityksillä menee taantumasta huolimatta hyvin, mutta monet – erityisesti kotimaan kysynnän varassa olevat palveluelinkeinot – ovat nyt vaikeuksissa. Hyvä yritys palkitsee työntekijänsä silloin, kun siihen on mahdollisuus, ja jousto on molemminpuolista. Vuokratyö ei ole työnantajallekaan aina se paras vaihtoehto, kun ikinä ei tiedä minkälainen työntekijä on saatavilla ja perehdytykseen menee aikaa.
On kuitenkin realismia myöntää, ettei monikaan palveluala eläisi, jos nollatuntityösopimuksia ei olisi olemassa. Vuokratyön käytön rajoitukset tulisi poistaa työehtosopimuksista ja lainsäädännöstä EU:n vuokratyödirektiivin mukaisesti. Jokaisen palkan maksaa lopulta asiakas, ja siinä kaupassa yritys toimii vain välittäjänä. Jos palkat tai työaika eivät jousta, joustaa työttömyys.
Elina Lepomäki on kansanedustaja (kok.).
