Suomen yrittäjät -rakennus Mannerheimintiellä, Helsingissä. LEHTIKUVA / MESUT TURAN

Yrittäjien pääekonomisti Ylelle: Tukimuodot menivät väärin päin

Koronasta kärsineet yritykset voivat hakea kustannustukea tiistaista alkaen.

Ylen haastattelema Suomen yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen pitää tiistaista 7. heinäkuuta alkaen haettavissa olevaa kustannustukea hyvänä asiana, mutta sanoo yritystukien tulevan väärään järjestyksessä.

– Nämä tukimuodot menivät väärin päin. Nimenomaan yleinen, kustannustuen tapainen tuki olisi ollut tehokkain ja oikeudenmukaisin tapa reagoida välittömästi tähän koronakriisiin, Kuismanen sanoo.

Elinkeinoministeri Mika Lintilästä (kesk.) järjestys oli oikea. Hänen mukaansa jo jaetut koronatuet ovat estäneet konkursseja, eikä kiinteitä kustannuksia olisi hänen mukaansa voitu korvata nopeasti, koska siihen tarvittiin lakimuutos. Kustannustuki tulee Lintilän mukaan olemaan jatkossa nopean reagoinnin väline.

– Nyt meillä on olemassa se väline, jolla voidaan välittömästi reagoida. Mutta oma huoleni menee kyllä ehdottomasti tuonne isompien yritysten puolelle ja niiden rahoitukseen, joka tulee meitä syksyllä vastaan. Puhun yrityksistä, joille puoli miljoona euroa ei riitä, Lintilä toteaa.

Selitys tukien järjestyksestä ei Kuismaselle hänen sanojensa mukaan ”ole ihan täysin auennut”. Kuismanen pelkää, että kustannustuki ei välttämättä tavoita kaikkia sitä tarvitsevia, eikä ole varmuutta, onko sen kokonaissumma tarpeeksi suuri.

Lintilän mukaan tuen saajat tarkastetaan huolellisesti, mutta sanoo hämmästyvänsä, jos virheitä ei satu, kun käsitellään tuhansia tukihakemuksia.

Aiemmin keväällä koronatukia maksettiin yrityksille yli miljardin euron edestä Business Finlandin ja ely-keskusten kautta. Tiistaista alkaen haettavana on puolestaan yhteensä 300 miljoonan arvosta kustannustukea.

Kustannustuki on tarkoitettu kiinteiden kulujen korvaamiseen yrityksille, joiden liikevaihto oli huhtikuussa vähintään 30 prosenttia alempi viime vuoteen verrattuna. Lisäksi yrityksen toimialalla liikevaihdon on pitänyt kokea vähintään 10 prosentin lasku.

Kustannustukea voi hakea myös yritys, joka on saanut aiemmin muuta koronatukea. Aiemmin saadut tuet kuitenkin vaikuttavat alentavasti uuden tuen summaan. Yrityksen koosta ja kustannuksista riippuen saatava tukisumma vaihtelee 2 000 – 500 000 euron välillä.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt