Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI

Yrittäjien mukaan kustannustuki ei auta tarpeeksi

Tuen kolmannen kierroksen ei sanota auttavan yrityksiä tässä hädässä.

– Tuen neljäs kierros pitää valmistella heti vastaamaan yritysten tarpeita ja varata siihen riittävä rahoitus, Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen toteaa.

Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen siitä, miten koronakriisistä kärsiville yrityksille tarkoitetun kustannustuen kolmas kierros on tarkoitus hoitaa.

– Jo vuoden jatkunut yritysten ahdinko olisi vaatinut uudelta kustannustuelta joustavampia ehtoja, sillä yritysten tilanne on heikentynyt ja uusien rajoitusten takia heikkenee edelleen, Kuismanen sanoo.

Hallituksen eduskunnalle antamassa esityksessä kustannustuen edellytyksenä on edelleen 30 prosentin liikevaihdon lasku, mikä on Yrittäjien mielestä liikaa, 20 prosentin laskun pitäisi riittää.

– On suuri virhe, että liikevaihdon pitäisi pudota lähes kolmannes, ennen kuin tukea saa. Kun on vuosi jo kitkuteltu, se on paljon, Kuismanen sanoo.

Yrittäjät esitti lausuntokierroksella myös, että yritysten omavastuuosuus lasketaan kymmeneen prosenttiin. Näitä ei huomioitu.

– Muutokset olisivat olleet ehdottoman tärkeitä akuutissa tuen tarpeessa oleville elinkelpoisille yrityksille. Eduskunnan tulisi vielä korjata nämä, Kuismanen sanoo.

Kustannustuessa toiminimi- ja henkilöyhtiöiden tilannetta parannetaan.

– Tärkeä muutos näiden yritysten kohdalla on palkan ja niiden sivukulujen osittainen huomioiminen. On olennaista, että kaikissa tukimuodoissa yrityksiä kohdellaan mahdollisimman tasapuolisesti yritysmuodosta riippumatta, Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen toteaa.

Tukea myönnetään yritysten liikevaihdon laskun ja toteutuneiden kustannusten mukaan. Esityksen mukaan jatkossa tukea maksettaisiin vähintään 2 000 euroa, vaikka yrityksen tuki jäisi laskennallisesti alle kyseisen summan.

Yrityskohtaista maksimimäärää korotetaan miljoonaan euroon ja yhteenlaskettujen kustannustukien maksimia nostetaan 1,8 miljoonaan euroon. Myös tuen piiriin kuuluvien kustannusten tulkintaan on tulossa tervetulleita joustoja.

– Nämä ovat olennaisia muutoksia, jotta myös isompien yritysten tukimahdollisuudet parantuvat, Malinen sanoo.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt