Verkkouutiset

Yrittäjät: Veropolitiikan tulee kannustaa riskinottoon

Mikael Pentikäinen kehottaa säilyttämään listaamattomien ja listattujen yhtiöiden erilaisen osinkoverotuksen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen huomauttaa Suomen kansantalouden kasvavan vain yritysten kasvun ja yrittäjien kasvuhalun kautta. Veropolitiikan tulisi näin ollen kannustaa yrittäjiä ottamaan riskiä, investoimaan ja työllistämään.

Hän toteaa Kauppalehden mielipidekirjoituksessa, että vain viidennes yrittäjistä kokee nykyisen voitonjaon verotuksen kannustavan yritysten kasvattamiseen.

– Se on aivan liian vähän. Listaamattomissa yhtiöissä yrityksen ja osakkaan veroa tulee tarkastella kokonaisuutena huomioiden osinkona jaettavien voittojen verotus sekä yhtiön että osakkaan tasolla. Vaikka yhteisöverokanta olisi kilpailukykyinen, mutta osinkoverotus olisi korkea, verotus ei kannusta yrittäjyyteen, Pentikäinen toteaa.

Suomen Yrittäjien mukaan monimutkaisesta nettovarasidonnaisesta veromallista tulisi luopua kokonaan. Ongelmana on, että osaamiseen ja innovaatioihin perustuvalle yritykselle ei välttämättä kerry omaisuuseriä, jotka huomioitaisiin nettovarallisuuteen. Taseeseen myös kerätään nykyisin voittovaroja vain huojennetun osingonmaksun vuoksi.

– Liiketoiminnassa yrittäjä toimii itsenäisesti ja kantaa liiketoimintariskin. Yrittäjällä ei ole palkansaajan työsuhdeturvaa tai muita työntekijän etuja. Yritystoiminnan omistamiseen kohdistuvaa tuloa tulisi kohdella ainoastaan pääomatulona ja vastaavasti osakkaan nostamaa palkkatuloa ansiotulona, Mikael Pentikäinen toteaa.

SY:n mukaan osingon kokonaisverorasituksen tulisi säilyä kasvuun ja investointeihin kannustavana.

– Yrittäjien mielestä on perusteltua, että listaamattomien ja listattujen yhtiöiden osinkoverotus on erilaista, koska listaamattomassa yhtiössä osakkaalla on suurempi riski kuin listatun yhtiön omistajalla. Tämä johtuu siitä, että niissä on erilaiset mahdollisuudet hajauttaa omistusta, Pentikäinen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)