Verkkouutiset

Yrittäjät vaatii vaihtoehtoja rajoitusvimmalle

Hallituksen on tarkistettava kunto- ja liikunta-alan rajoituksiaan, sanoo Suomen Yrittäjät.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallitukselta on välittömästi löydyttävä ratkaisuja ja luovuutta vaihtoehtona rajoitusvimmalle, sanoo johtaja Harri Jaskari Suomen Yrittäjistä.

– Hallituksen on tarkistettava kunto- ja liikunta-alan rajoituksiaan. Rajoitukset ovat nyt epäselvät, mikä on johtanut sekaviin tulkintoihin eri puolilla maata. Tämä syö rajoitusten ja koronapolitiikan uskottavuutta, hän jatkaa.

Jaskarin mukaan Yrittäjät ovat huolissaan pahenevasta koronatilanteesta.

– Silti tilanne on kovin erilainen kuin kaksi vuotta sitten. Valtaosa väestöstä on saanut kaksi piikkiä ja kolmas rokotekierros on vauhdissa. Nyt olisi tärkeää muuttaa rajoitusten painopistettä siten, että ne kohdentuvat oikeudenmukaisesti THL:n riskiarvion mukaisesti, hän toteaa.

Hänen mielestään hallituksen tulisi olla ratkaisukeskeisempi.

– Yrittäjät kannustaakin hallitusta ratkaisuihin, joilla yhteiskunta pysyy mahdollisimman toimintakykyisenä ja avoinna.

Hallituksen on laadittava suunnitelma siitä, miten yhteiskunta pidetään auki koronan keskellä.

– Liikuntasalit voisivat esimerkiksi olla auki siten, että asiakasmäärää rajoitetaan ja tätä valvotaan. Nyt on etsittävä terveysturvallisia ratkaisuja rajoitusvimmalle. Emme voi tietää, miten tämä pandemia kehittyy, joten edellytämme hallitukselta asennemuutosta, Jaskari sanoo.

Yrittäjät painottavat, että pitkittyneet rajoitukset vaikuttavat talouteen, mutta myös ihmisten hyvinvointiin.

– Me kaikki toivomme, että pandemia olisi mahdollisimman nopeasti ohi. Yhteiskunnan on mukauduttava muutoksiin ripeästi, koska pandemia muuttaa muotoaan nopeasti. Tavoitteen tulisi olla koko ajan mahdollisimman vähäiset rajoitukset, Jaskari toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)