Verkkouutiset

Yrittäjät: Suomi tarvitsee työvoimaa ulkomailta

Suomen Yrittäjät tavoittelee yritysten ja oppilaitosten syvempää yhteistyötä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Yrittäjien mukaan saatavuusharkinta pitää poistaa, koska Suomi tarvitsee osaamista ja työvoimaa ulkomailta.

Yrittäjät tarjoaa Kasva Suomi -vaaliohjelmassaan tulevalle hallitukselle listan keinoja, joilla talouskasvu jatkuu ja työtä saadaan lisää.

Yrittäjäjärjestö julkisti tavoitteensa tulevalle hallituskaudelle tänään Helsingissä.

– Vain kestävän kasvun avulla työllisyysaste nousee kohti 80 prosenttia. Jos työllisyysaste ei edelleen vahvistu, hyvinvointivaltio on vaikeuksissa. Ikääntyvästä väestöstä huolehtiminen, sivistys, puolustus ja ilmastotalkoot edellyttävät vakaata kasvua ja nykyistä vahvempia edellytyksiä yritystoiminnalle, toteaa puheenjohtaja Jyrki Mäkynen.

Suomi tarvitsee tähän päästäkseen erilaisia keinoja:

1. Kannustava verojärjestelmä

Yritysverotuksen on tuettava yrittäjyyttä, yrittäjän riskinottoa ja yritystoiminnan kasvattamista.

– Verotuksella on merkittävä vaikutus yrittäjän motivaatioon sekä haluun ja kykyyn kasvattaa yrityksiään. Tällä hetkellä verojärjestelmä ei kannusta riittävästi kasvuun. Pitää uudistaa voitonjaon verotusta ja korottaa arvonlisäverollisen toiminnan alarajoja, Mäkynen muistuttaa.

2. Rohkeita rakenneuudistuksia

Työmarkkinauudistuksia on tehtävä määrätietoisesti. Yrittäjät haluaa lisää sopimisen vapautta työpaikoille ja vahvempaa parlamentarismia. Työllistämisen helpottaminen, joustavuuden lisääminen, työllisyysasteen nostaminen ja työpaikkojen kehittäminen ovat yrittäjäjärjestön tärkeimpiä tavoitteita työllisyysasteen nostamiseksi.

– On viimein päästävä kunnolla eteenpäin paikallisessa sopimisessa. Lainsäädännöllä pitää mahdollistaa paikallinen sopiminen kaikissa yrityksissä, jos sitä sekä työnantaja että työntekijä haluavat. Vain siten yritykset voivat menestyä kovassa kansainvälisessä kilpailussa, korostaa toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen.

3. Tukea yrittäjien hyvinvointiin

Yrittäjän hyvinvointi heijastuu vahvasti yrityksen hyvinvointiin.

– Haluamme, että sosiaaliturvamme kannustaa yrittäjyyteen ja työntekoon sekä mukautuu myös aikaan, jossa yrittäjän ja työntekijän roolit vaihtuvat tai menevät päällekkäin, Pentikäinen sanoo.

4. Vähemmän yrityssääntelyä

Suomen Yrittäjät haluaa, että yrityksiin kohdistuvia sääntelykustannuksia vähennetään neljänneksellä vuoteen 2025 mennessä. Uutta sääntelyä kannattaa hillitä kaksi yhdestä-mallilla, jossa lainsäätäjän on leikattava yritysten sääntelykuluja kaksi euroa jokaista sääntelystä syntyvää euron lisäkustannusta kohden.

– Kohtuuton byrokratia ja ylitarkka sääntely kuormittavat edelleen monia yrittäjiä ja vievät aikaa ja rahaa. Sääntely pitää mitoittaa niin, että pienikin yritys voi siitä selvitä, Mäkynen toteaa.

5. Enemmän kansainvälisyyttä

Kansainvälistyvät yritykset luovat kasvua ja hyvinvointia koko Suomeen. Suomen Yrittäjien mukaan tarvitaan vahvempi Business Finland -verkosto tukemaan kaikenkokoisten yritysten kasvua. Lisäksi ulkomaisen työvoiman palkkaamista on helpotettava.

– Saatavuusharkinnan aika on ohi. Tarvitsemme osaamista ja työvoimaa ulkomailta, jotta talouden perusta kestää, Pentikäinen sanoo.

6. Osaavaa työvoimaa

Elinikäinen oppiminen pidentää työuria ja varmistaa osaavan työvoiman muuttuvassa työelämässä. Suomen Yrittäjät tavoittelee yritysten ja oppilaitosten syvempää yhteistyötä, jotta nuorten työllistyminen helpottuu ja aikuisten osaaminen säilyy hyvällä tasolla.

– Haluamme uudistaa rohkeasti osaamisjärjestelmäämme. Haluamme lisää esiopetusta, uuden oppivalmiusmallin, enemmän oppi- ja koulutussopimuksia, purkaa korkeakoulujen kehitystä hidastavan duaalimallin ja voimakkaita panostuksia elinikäiseen oppimiseen, Mäkynen listaa.

7. Yrittäjälle uusi mahdollisuus

Yrittäjälle pitää myös konkurssin tai tilapäisen taloudellisen kriisin jälkeen taata mahdollisuus uuteen alkuun. Esteitä on niin lainsäädännössä kuin käytännöissä.

– Taloudelliset vaikeudet opettavat. On järjetöntä, että tätä oppia ei voi hyödyntää vaan yrittäjä kohtaa monia esteitä jatkaa liiketoimintaa, jos takana on konkurssi tai maksuhäiriömerkintä, Pentikäinen sanoo.

8. Ilmastonmuutoksen torjuminen

Suomen on lisättävä panostuksia ilmastonmuutoksen torjuntaan. Keskeisiä keinoja siihen ovat päästökauppa ja verotus. Myös uuden teknologian ja kiertotalouden avulla voidaan pienentää ilmastokuormaa.

– Yrittäjillä ja yrittäjyydellä on iso rooli ilmastotalkoissa. Kannattaa luoda malleja, joilla yrittäjät valjastetaan varjelemaan ja suojelemaan ilmastoa, Mäkynen kannustaa.

9. Enemmän maahanmuuttajayrittäjyyttä

Yrittäjiksi pyrkivien maahanmuuttajien kotoutumista ja kieliopintoja pitää yrittäjäjärjestön mukaan helpottaa.

– Tarvitaan joustavuutta, jotta maahanmuuttajat pääsisivät nopeammin kiinni sekä elinkeinoon että suomalaiseen yhteiskuntaan. Maahanmuuttajien yrittäjyydessä on suuri potentiaali. Maahanmuuttaja työllistää usein myös toisen maahanmuuttajan, Pentikäinen muistuttaa.

LUE MYÖS:

”Paikallisessa sopimisessa viimein eteenpäin”

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)