Verkkouutiset

Yrittäjät: Soten kaatuminen heikentää luottamusta

Suomessa ei yrittäjäjärjestön mielestä kyetä tekemään isoja rakenteellisia uudistuksia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Yrittäjät on pettynyt sote-uudistuksen kaatumiseen.

– Tämä on suuri pettymys ja heikentää luottamusta poliittiseen järjestelmään. Suomessa ei näköjään kyetä tekemään isoja rakenteellisia uudistuksia. On ymmärrettävää ja oikea ratkaisu, että hallitus pyysi eroa, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen toteaa tiedotteessa.

Hallituksen ero ja sote-uudistuksen kaatuminen lisäävät hänen mukaansa epävarmuutta.

– Pienten sote-yritysten kauan kestänyt epävarmuus vain jatkuu. Ei ole ihme, että moni laittaa pillit pussiin. Pienyrittäjyys vähenee, ja ala keskittyy ylikansallisille sekä julkisomisteisille toimijoille. Erityisen ikävää tämä on kansalaisten ja pienten sote-yrittäjien näkökulmasta, Mäkynen arvioi.

Tilanne on hänen mukaansa vaikea myös kunnille, joiden kantokyky ei riitä, kun tarve sote-palveluille väestön ikääntyessä vain kasvaa.

– Tarvitaan nykyistä leveämmät hartiat ja rakenteellisia muutoksia. Soten uudistamista ei voi jättää tekemättä.

Mäkysen mielestä on ymmärrettävää, että hallitus pyysi eroa, kun sen ajama sote-uudistus kariutui.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtajan Mikael Pentikäisen mukaan seuraavista vaaleista tuli juuri sote-vaalit.

– Jokaisen puolueen pitää esittää uskottava suunnitelma siitä, miten sote-palvelut järjestetään jatkossa, hän toteaa.

Ensimmäisenä askeleena hänen mielestään nyt pitäisi lisätä voimakkaasti palveluseteleiden käyttö sote-palveluiden monimuotoisuuden ja laadun turvaamiseksi.

Suomen Yrittäjien mukaan seuraavan hallituksen tulee uudistaa rakenteita heti ensi töinään, jotta ihmisarvoa kunnioittava hoiva sekä julkinen talous eivät vaarantuisi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)