Verkkouutiset

Yrittäjät paikallisesta sopimisesta: Suuri lässähdys

Mikael Pentikäisen mukaan tilanne on odotettava mutta valitettava.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen on pettynyt, ettei Sanna Marinin (sd.) hallituksen asettama paikallisen sopimisen työryhmä saanut aikaan yhteistä esitystä.

– Tämä on iso pettymys ja suuri lässähdys. Töitä on tehty koko vaalikausi, mutta mitään ei ole saatu toistaiseksi aikaan, Pentikäinen sanoo Yrittäjien tiedotteessa.

– Tilanne on odotettu mutta valitettava, sillä Suomen yritykset tarvitsevat työpaikkasopimista pystyäkseen menestymään kilpailussa. Se olisi tärkeää työpaikkojen ja kasvun kannalta, ja varsinkin nyt, kun joudutaan hoitamaan koronan aiheuttamia vahinkoja. Hallituksen on lisättävä painetta, jotta työryhmässä päästään kunnolla eteenpäin, hän jatkaa.

Työryhmässä oli esillä kaksivaiheinen malli, joka oli lähellä viime vaalikaudella esitettyä niin sanottua kilpailukykysopimusmallia. Se olisi tarkoittanut luottamusmiespakkoa yleissitovaan kenttään.

– Tässä mallissa kirkko oli keskellä Hakaniemeä, ei keskellä kylää, Pentikäinen luonnehtii.

Ensi vaiheessa olisi ollut suositus työehtosopimusosapuolille lisätä työehtosopimuksissa paikallisen sopimisen liikkumatilaa ja varsinkin mikroyrityksissä. Toisessa vaiheessa olisi poistettu sopimisen kiellot ja vahvistettu luottamusmiesjärjestelmää yleissitovassa kentässä.

– Emme usko suosituksiin. Suositus ei olisi asiallisesti tarkoittanut mitään. Niihin ei voi vaikuttaa hallitus eikä työryhmä. Tässä olisi suositusten varjolla tuotu luottamusmiespakko yleissitovaan kenttään, Pentikäinen sanoo.

Suomen Yrittäjät on ajanut yhdessä Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n kanssa Suomeen mallia, jossa poistettaisiin kaikki laissa olevat sopimisen kiellot järjestäytymättömiltä ja yleissitovaa työehtosopimusta noudattavilta yrityksiltä. Samalla varmistettaisiin, että paikallinen sopiminen olisi mahdollista kaikissa yrityksissä riippumatta siitä, kuuluuko yritys työnantajaliittoon vai ei, tai siitä, millainen työntekijöiden edustusjärjestelmä yrityksessä on.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)