Turun ja Helsingin väliseltä moottoritieltä näkyy pieni läikähdys vettä. Vanhan ykköstien varressa sijaitseva Lahnajärvi on lähellä, mutta samalla niin kaukana.
Moottoritien luiskalta pääsee liittymän kautta vanhalle ykköstielle muutamassa minuutissa. Ja kun sen ylittää, ollaankin jo vanhan Lahnajärven taukopaikalla. Sinne ei ole kuitenkaan ollut kenelläkään asiaa vuosikausiin.
Elokuussa 2015 Lahnajärven parkkipaikalla on kuitenkin kymmenkunta autoa. Yhdestä niistä nousee reipasotteinen nainen, joka kantaa toisessa kädessä laatikollista Angry Birds -tikkareita ja toisessa Sinituotteen rikkalapiosettiä.
– Kyllä, olen Pia Landen, tämän paikan uusi omistaja, hän esittäytyy. Hän on tulossa Metro-tukusta ostoksilta.
Lahnajärvi kuuluu nykyisin Salon kaupunkiin. Aiemmin Lahnajärven taukopaikka ja samanniminen kylä olivat osa Suomusjärven kuntaa.
Seitsemän vuotta
Lahnajärvellä on viimeksi ollut kahvila- ja ravintolatoimintaa seitsemän vuotta sitten. Edellinen yrittäjä Eija Laakso pani lapun luukulle marraskuussa 2008. Tammikuussa 2009 avattiin viimeinenkin osuus Turun ja Helsingin välisestä moottoritiestä. Se merkitsi käytännössä kuoliniskua monille vanhan ykköstien taukopaikoille.
Liikennemäärät vanhalla ykköstiellä putosivat dramaattisesti. Kun Lahnajärven ohi huristeli ennen vielä 11 000 autoa vuorokaudessa, moottoritien avautumisen jälkeen liikenne putosi 1 500 autoon.
Uudessa tilanteessa ovat menestyneet ne vanhan ykköstien yrittäjät, joilla on ollut joku omintakeinen konsepti. Kuten retrotavaraa ja huonekaluja myyvä kahvila-ravintola Kasvihuoneilmiö, joka on joutunut kuitenkin käymään viranomaisten kanssa vuosikausia taistelua mainoskylteistään moottoritien varressa.
Lahnajärvi taas näytti jo 2000-luvulle tultaessa paikalta, jonka parhaat päivät ovat takanapäin. Paikalla on kuitenkin merkittävä historia, joka liittyy Helsingin olympialaisiin 1952. Helsingin ja Turun välille tuolloin perustettu Matkamannana tunnettu taukopaikka palveli ihmisvilinää ja oli pitkään linja-autojen pikavuorojen keskeinen pysähdyspaikka.
1980-luvulla Lahnajärvi eli toista kukoistuskauttaan, kun paikassa toimi iso vesipuisto. 1980-luvun puolivälissä Lahnajärvi työllisti 70 henkeä. Kesätöissä vesipuistossa ollut Katja Aaltonen kertoo, että mieleen on jäänyt etenkin työntekijöille järjestetty yölaskutapahtuma liukumäissä.
– Ja se, kun Bogart Co -yhtyeen bussi pyyhälsi paikalle ja näimme Ressu Redfordin.
Lahnajärvi oli siihen aikaan myös paikka, jossa kävi kansainvälisiä vieraita ja kesätöissä olleet lukiolaistytöt pääsivät harjoittelemaan englantia ja muita kieliä.
Laudat ovissa
Suomi on noista ajoista muuttunut. Englantia ja muita kieliä kuulee missä vain. Vanhoilla valtateillä näkee Lahnajärven kaltaisia vanhoja taukopaikkoja, joiden ovien eteen on lyöty laudat, valkoinen maali rapisee seinistä ja asvaltilla nököttää jäänteitä vanhoista bensiinimittareista
Suomi eli vielä 2000-luvun alkupuolella vahvaa nousukautta. Nokialla meni hyvin ja yrittäjillä riitti uskallusta. Nyt eletään kuitenkin talouden taantumassa. Harvassa ovat ne yrittäjät, jotka lähtisivät sijoittamaan Lahnajärven kaltaiseen ränsistyneeseen taukopaikkaan.
Bussit pysähtyvät isoilla huoltoasemaketjuilla. Turun ja Helsingin väliselle moottoritiellekin kohosivat nopeasti ABC:t, Nesteet ja Teboilit. Uhkeat tornit näkyvät kauas, vaikka paikan päälle päästäkseen täytyisikin koukata erilaisten ramppien ja liittymien kautta.
Isot ketjut vetävät väkeä, mutta vastaliikehdintääkin on syntynyt. Sosiaaliseen mediaan on perustettu esimerkiksi Vaihtoehto ABC:lle -ryhmä, jossa autoilijat jakavat tietoa erilaisista, persoonallisista taukopaikoista.
Lahnajärvellä on omat Facebook-sivut, joilla on yli kolme tuhatta tykkääjää ja joiden kautta moni on päässyt seuraamaan vaihe vaiheelta remontin edistymistä ja paikan avaamista.
Yrittäjä Pia Landen on jakanut sivuille kuvia remontin vaiheista, henkilökunnasta ja talkoolaisista työn touhussa.
– Minulla on ollut tässä matkan varrella toistasataa ihmistä auttamassa ihan pyyteettömästi. Lähtien metsän raivauksesta, kiittelee Landen.
Facebook-sivuilla innostus ränsistyneen Lahnajärven ”henkiin heräämisestä” on valtaisa. Moni tuntuu tsemppaavan uutta yrittäjää kaikesta sydämestään.
– Oli niin surullista, kun tämä oli tyhjillään. Silloinkin kävimme tuolla rannassa uittamassa koiraa, kertoo Terhi Fredriksson.
Hän on ladannut Lahnajärven Facebook-sivuille vuodelta 1953 kuvan, jossa hän seisoo taukopaikan ikkunamarkiisien edessä kuusivuotiaana isänsä, mummonsa ja vaarinsa kanssa. Hän kertoo pysähtyneensä Lahnajärvellä elämänsä aikana satoja kertoja.
Kahvila ja kampaamo
Elokuisena keskiviikkona paikassa pyörii tasaisen tahtiin asiakkaita. Kahvilalinjasto on saatu avatuksi edellisenä päivänä. À la carte -lista on vielä työn alla. Ruokakaupassa voi jo tehdä ostoksia.
Viralliset avajaiset ovat syyskuun puolivälin paikkeilla. Kahvilatiskin takana asiakkaita palvelevat kuitenkin jo Henna Rautanen, Noora Byckling ja Landenin oma tytär Janna Kajas.
– Heillä on myös parturi-kampaajan koulutus eli jos tulee asiakas ilman ajanvarausta, kukin voi hypätä tuolle kampaamon puolelle, Landen kertoo.
Niin, kahvilan lisäksi paikassa toimii myös kampaamo. Sen vierestä pääsee pubiin, jonne on tuotu biljardipöytä ja vanha jukeboksi.
Vanha linja-autonkuljettajien taukotupa on kunnostettu pelisaliksi. Sieltä löytyy vanhaa flipperiä, jalkapallopeliä ja lasten laitteita, jotka heiluvat tai keinuvat, kun koneeseen työntää euron.
Landen esittelee vanhaa rivitalonpätkää ja hirsistä mökkiä päärakennuksen takana. Niihin olisi tarkoitus saada majoitustoimintaa. Jossain vaiheessa.
– Olimme tuoneet tänne jo petivaatteet valmiiksi, kunnes huomasimme vuodon patteristossa, kertoo Landen ja kurkkaa peremmälle hirsimökkiin. Avoimesta ovesta näkyvät jalat. Ne kuuluvat Landenin aviomiehelle Markolle, joka on remonttihommissa.
Landenin suunnitelmissa on myös karavaanialue. Ja 400 metriä pitkää rantaviivaa, sitä täytyy päästää hyödyntämään mahdollisimman hyvin. Sillä hiekkarantahan on koko paikan helmi. Hän on haalinut jo varastoon kanootteja ja SUP-lautoja vuokrattaviksi. Ja tulossa on laituri, johon lähiseudun mökkiläiset pääsevät veneillään.
Landen uhkuu positiivisuutta ja pursuilee ideoita, vaikka vuosi on ollut kaikkea muuta kuin helppo.
Ja tulevaisuus, se on kaikesta huolimatta epävarma.
Upea järvimaisema
Kun Pia Landen tuli elokuussa 2014 paikalle, ikkunat olivat hajallaan ja niistä roikkui lakanoiden riepuja. Keittiössä nuoriso oli töhrinyt jauhesammuttimella paikkoja valkoisiksi. Vessapapereita roikkui siellä täällä. Alakerrasta oli varastettu kaikki kupariputket.
Lahnajärvi oli ollut vuosia tyhjillään, ja se näkyi. Lähivuosien historiaan mahtuu myös ulkomaalainen yrittäjä, joka oli aikeissa ostaa paikan, muttei saanut tarvittavia rahoja koskaan kotiutettua maastaan.
Hän oli kuitenkin asunut kiinteistössä vuokralla maksamatta vuokria ja myynyt paikan jäljellä olevan irtaimiston kirpputorillaan Salossa.
Mutta Pia Landen halusi ostaa tämän paikan. Hän asuu miehensä Marko Landenin kanssa Lohjan Saukkolassa ja oli ajanut usein paikan ohi vanhaa ykköstietä matkalla anoppilaan, joka sijaitsee nykyisin Saloon kuuluvassa Kiikalassa.
– Ihmettelin, miten tällainen paikka voi olla kiinni, kun on näin upea järvimaisema. Tosin ranta oli silloin niin metsittynyt, että näin vain pienen läikän vettä.
Landen ryhtyi selvittämään, kuka paikan omistaa. Lähipiiri ei ollut innoissaan.
– Äitini ihmetteli, että kuinka ihmeessä sinä aiot ottaa tällaisen työmaan. Eikö teillä ole siellä Saukkolassa tarpeeksi hommaa?
Olihan toki. Pia Landenin miehellä oli jo Saukkolassa kodinkoneliike, ruokakauppa sekä rauta- ja puutarhamyymälä, jossa Pia oli tähän saakka työskennellyt.
Eivätkä pankitkaan olleet innostuneita. Varsinkaan näinä aikoina.
– Kävimme läpi Suomen pankit. Kaikista sanottiin, etteivät ne lähde tähän mukaan. Ne eivät uskoneet, että tästä tulisi mitään.
Koska paikalla on merkittävä historia, Landen kertoo kysyneensä avustusta myös Museovirastosta. Tämä olisi vaatinut kuitenkin isoja paperitöitä ja ennen kaikkea odottelua. Siihen ei yrittäjällä ollut varaa.
– Remonttia ei olisi saanut aloittaa ennen kuin lupa ja määrärahat olisi saatu. Tämä olisi mennyt puolen vuoden päähän, helmikuulle. En olisi saanut paikkaa ikinä avatuksi.
Aikamoinen riski
Landen päätti kääriä hihat, vaikka ei vielä omistanutkaan paikkaa. Hän uskoi rahoituksen tavalla tai toisella järjestyvän.
– Ryhdyin sitten omalla rahallani remontoimaan toisen omaisuutta. Olihan se aikamoinen riski.
Lahnajärven paikan omisti silloin kiinteistöjen vuokraukseen ja hallintaan keskittynyt Vesecret Oy. Kaupan teossa mukana ollut kiinteistönvälittäjä Timo Ahola myöntää, että järjestely oli poikkeuksellinen:
– Tämä perustui myyjän ja ostajan täydelliseen luottamukseen.
Kesäkuussa Landen sai sitten kuulla iloisia uutisia. Paikallinen pankki oli suostunut lainaan, kolmannella kerralla. Pankinjohtaja oli käynyt itse paikan päällä tutustumassa.
Landen ei halua puhua summista. Kuinka paljon hän Lahnajärven taukopaikasta tontteineen maksoi, minkä verran hän sai rahaa pankista tai kuinka paljon remontti on tähän mennessä tullut maksamaan.
Uusi yrittäjä kertoo kuitenkin pyrkineensä tinkimään kaikesta, mistä voi. Rantaravintolan sisustus ei ole mistään katalogista, vaikka kaikki näyttääkin siistiltä. On aikaansa hyvin kestäneitä nahkatuoleja, sinisiä plyysisohvaryhmiä pöytineen, joiden päässä olevien tuolien pehmuste on eri verhoilua kuin sohvien.
– Minulla on 73-vuotias ystävä, joka korjaa ravintoloita eri puolilla Suomea. Olen saanut nämä kaikki häneltä kierrätettynä. Sisustukseen en ole laittanut senttiäkään.
Kampaamon laitteet ja sisustus ovat peräisin kampaamotuotteiden kirpputorilta, jonka Pian tytär bongasi sosiaalisesta mediasta. Saman kaupan yhteydessä tuli myös solarium, joka oli 1980-luvulla todellinen hitti.
– Ei minulla ollut tarkoitus ostaa erikseen solariumia, mutta kun sen nyt sai tähän yhteyteen, niin en halunnut olla myöskään käyttämättä tilaisuutta, Landen kertoo.
Pelisalia varten Landen on kysellyt ylijäämäpelejä sosiaalisen median kautta. Rannalle jo pystytetyt, kaisloista tehdyt aurinkovarjot ovat Markon isän tekemät.
Ja paljon on Pia Landenkin tehnyt konkreettista työtä omilla käsillään. Milloin maalannut kattoa, raivannut rantaa tai vasaroinut sitä sun tätä.
Ulkona paistaa elokuun aurinko, mutta päivääkään kesälomaa hän ei ole ehtinyt pitää.
– Olemme mieheni kanssa työskennelleet täällä aamusta iltaan. Minulla pysyy kyllä sorkkarauta kädessä. Olen itse tuon pelisalin purkanut ja sittemmin koonnut.
Pelisalissa paljastui alkukesästä yllättäen kosteusvaurio, joka vaati toimenpiteitä.
– Välillä tuntuu, että tämä ei ole ollut muuta kuin remontista remonttiin menemistä.
Heti soitettiin
Yleensä yrittäjät moittivat byrokratiaa ja viranomaisia. Landenilla ei ole kuitenkaan heistä pahaa sanottavaa:
– Kun lähetin paperit postissa, niin seuraavana päivänä soitettiin Salon kaupungilta, ELY-keskuksesta, Valvirasta. Sain kaikki tarvittavat luvat ihan tuosta noin. Kenenkään kanssa en ole käynyt mitään negatiivista neuvottelua. Ihan käsittämätöntä.
Toki asiat olisivat voineet sujua paremminkin. Landen sanoo, että hänellä on ”mustaa valkoisella” siitä, että kaikki hänen kymmenen työntekijäänsä olisivat olleet oikeutettuja palkkatukeen. Kesällä työllistämiseen tarkoitetut määrärahat kuitenkin loppuivat Varsinais-Suomesta.
– En voinut vielä talvella palkata ihmisiä kiinteistöön, mikä on kiinni. Ja nyt kun olen saanut paikan auki, määrärahat ovat menneet. Ainoastaan yhdestä olen saanut palkkatukea.
Landenia harmittaa myös se, että hän joutuu palkkaamaan rantaravintolaansa erikseen vastaavan hoitajan, jolla on vähintään kahden vuoden työkokemus alkoholijuomien anniskelutehtävistä.
Landen ei siis saa yksin myydä tiskinsä takaa alkoholia, vaikka hän on myynyt ruokakaupassa kaljaa yli 20 vuotta.
Tiukentuneet normit
Ravintolarakennuksen vieressä nököttävät rapistuneen huoltoaseman jäänteet. Lahnajärven mittarit eivät ole raksuttaneet enää vuosiin bensiiniä. Eivätkä raksuta ilmeisesti jatkossakaan.
Landen on tehnyt kovasti töitä taukopaikan eteen, josta saa pian kaikkea muuta, paitsi bensiiniä. Se harmittaa häntä itseäänkin. Huoltamotoiminta tukisi Lahnajärven liikeideaa etenkin, jos paikalla on jatkossa myös karavaanialue.
– Lähdin heti alussa soittelemaan kaikkiin bensafirmoihin. Kävin läpi GT:t, St1:set, Teboilit, Nesteet. Kaikkien kanssa on neuvoteltu.
Polttonesteitä myyvät yritykset ovat olleet kuitenkin haluttomia investoimaan kohteeseen, joka vaatisi satojen tuhansien eurojen remontin.
Taustalla painavat tiukentuneet ympäristönormit. Lahnajärven maanalaiset polttoainesäiliöt ovat 1-vaippaisia, kun nykyisin vaaditaan 2-vaippasäiliöt.
Ja miksi lähteä investoimaan, kun liikennemäärät vanhalla ykköstiellä ovat niin pienet?
Autoilijat saavat siis jatkossakin tankkinsa täyteen viereisen moottoritien varressa sijaitsevilta isoilta huoltoasemaketjuilta. Lähes kaikissa niistä on myös ruokakauppa ja ravintoloissa monipuolinen tarjonta.
Miten Landen aikoo erottautua ja pärjätä kilpailussa massajättejä vastaan?
– Sillä, että olen oma itseni. Kaikkien taukopaikkojen ei tarvitse olla kivibunkkereita. Ja näköala ja luonto ovat tässä ihan oma juttunsa.
Kesää odottaessa
Rantaravintola Lahnajärven siniset opastuskyltit moottoritielle on jo tilattu. Ne odottivat elokuussa vain asennusta. Kylteissä on ravintolatoimintaan viittaavat tutut haarukka ja veitsi.
Uintipaikkatunnusta kylteissä ei kuitenkaan ole, vaikka ranta on yksi Lahnajärven keskeinen kilpailuvaltti. Tätä tunnusta Lahnajärvi ei saa, koska kyse ei ole yleiseen käyttöön tarkoitetusta, kunnan terveysviranomaisten hyväksymästä uimarannasta.
Landen taas haluaa pitää rantansa yksityisenä. Hän ei halua, että sitä käytetään muutoin kuin kahvila–ravintolan aukioloaikoina. Hän uskoo ja toivoo, että asiakkaat löytävät kuitenkin tiensä rannalle.
Rantaelämää Lahnajärvellä päästään toden teolla viettämään kuitenkin vasta ensi kesänä. Sitä ennen edessä on pitkä talvi.
Landenia kuunnellessa ei voi välttyä ihmettelemästä, kuinka hän uskaltaa ryhtyä tällaiseen? Työmäärä on jo tähän saakka ollut valtava.
Kuluttajien luottamus talouteen heikkeni kesällä entisestään. Puhutaan jo Suomessa vallitsevasta henkisestä taantumasta. Uutiset isoista irtisanomisista ovat totta, mutta ruokkivat samalla pessimismiä entisestään.
Juuri tätä vastaan Landen haluaa taistella.
– Jos elämässä ei ota mitään riskejä, ei voi mitään saavuttaakaan. Näin se vain menee. Jos kaikki vain toitottavat sitä, että on lama, niin eihän kukaan uskalla tehdä mitään. Jonkun on käännettävä kelkkaa.
”Murehdin sitä sitten”
Pia Landenin tavoitteena on, että Lahnajärvi kasvaisi paikaksi, jossa olisi 70 työntekijää, kuten vuonna 1985. Tähän voi mennä tosin kymmeniä vuosia, hän myöntää itsekin.
Landenin mielestä jokaisella ihmisellä pitää olla elämässään jokin tavoite, vaikka se olisi kuinka kaukana.
Lahnajärven uusi yrittäjä on täynnä positiivista energiaa, mutta entä jos tästä ei tule yksinkertaisesti mitään? Onko yrittäjä varautunut siihen henkisesti?
– En ole varautunut. Olen sanonut kaikille, että murehdin sitä sitten, jos se on ajankohtaista. Nyt keskityn vain siihen, että saan paikan toimimaan.
Sitten Landen miettii hetken. Varasuunnitelma on sittenkin olemassa. Hän muistelee aamua, jolloin heräsi miehensä Markon kanssa remontin keskeltä Lahnajärvellä. Ulkona oli ihana auringonpaiste, järven vesi välkehti ja linnut lauloivat.
– Sanoin Markolle, että hei, miksei tämä ole meidän kesämökki? Miksi ihmeessä lähdemme tekemään tästä jotain rantaravintolaa.
