Syntyneen tulivuoren muoto näkyy tutkijan jakamassa kuvassa. / Twitter / Robin Lacassin.

Seismisille aalloille ympäri maailmaa selitys

Madagaskarin läheltä lähteneille mysteeriaalloille on löydetty mahdollinen aiheuttaja.

Marraskuussa 2018 havaittiin ympäri maailmaa mystisiä seismisiä aaltoja, joille tutkijat eivät osanneet määrittää selitystä. Nyt yksi sellainen on National Geographicin mukaan löytynyt.

Havaitut aallot alkoivat lähellä Madagaskarin ja Afrikan mantereen välissä sijaitsevan Mayotten saaren rantoja. Ne havaittiin paitsi Afrikassa myös Chilessä, Uudessa-Seelannissa, Kanadassa ja Havaijilla.

Viime viikolla julkaistun tutkimusraportin mukaan aaltojen alkuperä liittynee siihen, että Mayotten saaren itäpuolelle syntyi merenalainen tulivuori. Tutkimuksia on koordinoinut Ranskan kansallinen tieteellisen tutkimuksen keskus CNRS.

Syntynyt tulivuori on korkeudeltaan lähes kilometrin korkuinen, ja se sijaitsee kolmen kilometrin syvyydessä merenpinnan alla.

Tutkimustieto on vielä varhaista, ja tutkijoiden mukaan monia kysymyksiä on yhä auki.

Tutkijatiimissä mukana ollut Robin Lacassin on jakanut Twitterissä syntynyttä tulivuorta esittävän kuvan. Lacassinin mukaan kuvassa näkyy selvästi tulivuoren rakenne ja tulivuoresta nouseva nestepylväs.

Mayotten saarella on viime toukokuun jälkeen esiintynyt pienten maanjäristysten sarja. Niistä voimakkain oli voimakkuudeltaan 5,8 richterin asteikolla.

Vulkaaninen toiminta alueella ei ole uutta, mutta Mayotten saarella on ollut rauhallista jopa 4000 vuotta ennen viimeaikaisia tapahtumia.

Itse saarikin vaikuttaa tutkijoiden mukaan olevan liikkeessä. Viime heinäkuun jälkeen saari on liikkunut 15 senttimetriä kuukaudessa itään ja uponnut reilun 10 senttimetriä.

LUE MYÖS: Outoja seismisiä aaltoja ympäri maailmaa, ei selitystä

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt