Verkkouutiset

Yllätyshavainto: Koronarokotteet jopa arvioitua turvallisempia

Yleisimmät sivuvaikutukset ovat väsymys, päänsärky ja paikallinen lihaskipu.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuoreen seurantatutkimuksen mukaan Pfizerin ja AstraZenecan koronarokotteiden turvallisuus on osoittautunut kolmannen vaiheen lääkekokeitakin paremmaksi.

Lancet-tiedelehdessä julkaistu tutkimus pohjautui 627 383 henkilön aineistoon Britanniassa. Tartuntariskin havaittiin putoavan merkittävästi 12 päivää ensimmäisen annoksen jälkeen.

Rokotteiden aiheuttamista tilapäisistä sivuvaikutuksista ilmoitettiin kännykkäsovelluksen kautta. Yleisimmät oireet olivat väsymys ja päänsärky, jotka ilmaantuivat vuorokauden sisällä rokotuksesta.

Moni kertoi lisäksi paikallisesta särystä rokotteen pistokohdan lähettyvillä. Vastaavia oireita ilmoitettiin ennakkoarvioita vähemmän.

Britanniassa jo noin puolet väestöstä on saanut ainakin yhden annoksen koronarokotetta. Uusia tartuntoja on ilmoitettu viime päivinä 1 700–2 700 kappaletta eli huomattavasti vähemmän kuin tammikuun alussa, jolloin päivittäisiä infektioita oli jopa noin 70 000 kappaletta.

Maan rajoitustoimet ollaan purkamassa kesäkuun loppuun mennessä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)