Verkkouutiset

Yllätys USA:ssa: Korona sairastuttaa yhä useampia lapsia

Michiganissa sairaalahoidossa on tällä hetkellä ennätysmäärä koronavirustartunnan saaneita lapsia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvalloissa on varoitettu nopeasti lisääntyvistä koronavirustartunnoista lapsilla.

Michiganin osavaltiossa sairaalahoitoon joutui maanantain ja torstain välillä 70 lasta eli enemmän kuin kertaakaan pandemian aikana.

Terveysviranomaiset ovat epäilleet muutoksen johtuvan Britannian B.1.1.7.-virusmuunnoksen leviämisestä, jonka on todettu tarttuvan aiempaa helpommin ja sairastuttavan useammin myös nuoria.

Lastenlääkäri Rosemary Olivero huomauttaa, että virusmuunnos ei välttämättä aiheuta aiempaa vakavampia oireita lapsille. Sairaalahoidon tarpeen kasvu on todennäköisesti seurausta infektioiden kokonaismäärän kasvusta.

– Joka tapauksessa potilasmäärät ovat kasvaneet hyvin jyrkästi, Olivero sanoo NBC:lle.

Suurimalla osalla sairaanhoitoon joutuneista nuorista on hyvät mahdollisuudet toipua täysin.

Michiganin osavaltiossa on kirjattu koko pandemian aikana vain kymmenen lasten tai teini-ikäisen koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta.

– Valtaosa toipuu, sillä olemme oppineet paljon koronaan sairastuneiden lasten hoidosta, lasten infektio-osastoa johtava Bishara Freij toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)