Verkkouutiset

Yllättävän monella voi olla suojaa virukseen

Ruotsalaistutkijoiden mukaan immuniteettia kerryttänyt väestönosa on aliarvioitu rajusti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuoreen tutkimuksen mukaan väestön immuniteetti koronavirusta vastaan voi olla jopa kaksinkertainen aiempiin arvioihin verrattuna.

Karoliinisen instituutin tutkivat selvittivät vasta-aineiden ohella T-soluja, jotka auttavat kehoa torjumaan viruksia ja muita patogeenejä. Ruotsalaisilta verenluovuttajilta 30 prosentilta löytyi T-soluihin pohjautuvaa immuniteettia uutta koronavirusta vastaan. Varsinaisia vasta-aineita löytyi noin 15 prosentilta.

Tämänhetkisen käsityksen mukaan koronaviruksen lievästi tai oireettomasti sairastaneille ei välttämättä kehity vasta-aineisiin pohjautuvaa suojaa, jonka muodostumisessa voi kestää kaksi viikkoa sairastumisesta.

Nuorten immuunijärjestelmä on muita aktiivisempi, joten keho pystyy useissa tapauksissa kukistamaan viruksen ”ensimmäisen puolustuslinjan” T-solujen avulla. Myös muiden koronavirustyyppien aiempi sairastaminen vähentää vakavien oireiden todennäköisyyttä.

Jonkinasteista T-soluihin perustuvaa immuniteettia voi olla jopa noin 80 prosentilla väestöstä. Apulaisprofessori Marcus Buggertin mukaan suojan vahvuudesta ei ole vielä tietoa.

– Tämä tarkoittaa, että olemme todennäköisesti aliarvioineet sen osuuden väestöstä, jolla on jonkinasteista immuniteettia. Suoja voi olla täydellistä tai osittaista, jolloin henkilö saa jatkossa lievemmän tai oireettoman sairauden – mutta tätä on vielä vaikea sanoa, Buggert sanoo Daily Telegraph -lehdelle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)