Verkkouutiset

Yli puolet työpaikkojen tartunnoista oli yhteydessä 150 rakennukseen. / RTE

Yllättävä tieto: Yli puolet koronatartunnoista liittyy tiettyihin rakennuksiin

Merkittävä osa infektioista välittyy hengitysilman kautta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

University College Dublin -yliopiston apulaisprofessori Orla Hegarty muistuttaa koronaviruksen leviävän pääasiassa hengitysilman välityksellä sisätiloissa ja ajoneuvoissa.

Koska ilmanlaatua voidaan mitata, pystyttäisiin kaikkien rakennusten ja esimerkiksi bussien infektioriskiä vähentämään oikeilla varotoimenpiteillä. Hegartyn mukaan asiasta löytyy useita esimerkkejä historian varrelta.

– Sisäilman laatua ja ilmanvaihtoa on säännelty ainakin vuodesta 1631 kansanterveyden ja tautienhallinnan vuoksi. Florence Nightingale hyödynsi tuuletusta infektioiden pysäyttämiseksi. Chicago kukisti sen avulla espanjantaudin aiheuttaman pandemian kuudessa viikossa, Orla Hegarty kirjoittaa Twitterissä.

Hänen mukaansa monissa länsimaissa noudatetaan edelleen pandemian alkuaikana julkaistuja WHO:n ohjeita, joiden mukaan käsienpesu olisi ensisijainen keino torjua koronavirusta. Aasiassa virus on saatu tehokkaammin hallintaan keskittymällä hengitysilmaan.

Apulaisprofessori nostaa esiin Irlannin parlamentin selvityksen, jonka mukaan maassa koronavirukseen menehtyneistä 55 prosenttia oli saanut tartunnan rakennuksissa, jotka vastaavat 0,03 prosenttia Irlannin koko rakennuskannasta. Suurin osa oli hoivakoteja tai sairaaloita. Yli puolet työpaikkojen tartunnoista oli yhteydessä 150 rakennukseen.

Riittämättömän ilmanvaihdon uskotaan aiheuttaneen tai kärjistäneen useita hoivakodeissa sattuneita tartuntaryppäitä. Riski kasvaa, jos ihmiset viettävät sisätiloissa pitkiä aikoja lähikontaktissa ilman maskeja. Näihin lukeutuvat ravintolat, baarit, teatterit, elokuvateatterit, hotellit sekä viihde- ja urheilutapahtumat.

Sisätiloissa tapahtuva urheilu ja esimerkiksi laulaminen voivat aiheuttaa muita aktiviteetteja enemmän infektioita, sillä niiden yhteydessä ilmaan leviää paljon aerosoleja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)