X
SULJE MAINOS
Baari Manchesterissa. / LEHTIKUVA / AFP Oli Scarff

Yllättävä havainto: Virus menettää tartuntatehoa nopeasti ilmassa

Professorin mukaan tartunnat leviävät todennäköisimmin lähikontaktissa.

Koronaviruksen arvioidaan menettävän 90 prosenttia infektiokyvystään oltuaan viisi minuuttia ilmassa uloshengityksen jälkeen.

Tutkijoiden mukaan uuden koeasetelman tulos korostaa kasvomaskien ja fyysisten turvavälien merkitystä tartuntariskin vähentämisessä.

– Monet ovat keskittyneet heikosti tuuletettuihin tiloihin ja pohtineet ilmaleviämistä useiden metrien päästä tai huoneen toiselta puolelta. En sano, etteikö näitä tartuntoja tapahtuisi, mutta uskon suurimman altistumisriskin syntyvän muiden ihmisten lähellä, Bristolin yliopiston aerosolitutkimuskeskusta johtava professori Jonathan Reid sanoo Guardian-lehdelle.

Etäisyyden kasvaessa myös viruspartikkelien määrä vähenee. Ilmavirran mukana kulkeutumiseen kuluu aikaa, jonka myötä infektioteho laskee.

Brittitutkijat arvostelevat aiempia tutkimusmenetelmiä, joissa virusta suihkutettiin pyöriviin säiliöihin. Niiden pohjalta arvioitiin, että infektiokykyistä virusta oli ilmassa vielä kolmenkin tunnin jälkeen. Koetilanne ei kuitenkaan vastaa sitä, mitä todellisuudessa tapahtuu ihmisen yskiessä ja hengittäessä.

Bristolin yliopiston tutkijat kehittivät laitteen, jossa aerosolipartikkelit leijuivat sähköistettyjen rengasmaisten rakenteiden välissä viidestä sekunnista 20 minuuttiin.

– Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun joku on kyennyt simuloimaan mitä aerosoleille tapahtuu uloshengitysprosessin aikana, Reid selostaa.

Vertaisarviointia odottavassa tutkimuksessa viruksen todetaan poistuvan keuhkojen kosteasta ja hiilidioksidipitoisesta ympäristöstä ilmaan, joka nopeasti kuivattaa viruspartikkelin ja lisää sen pH-arvoa. Kuivassa toimistoilmassa infektiokyvystä katoaa 50 prosenttia kymmenen sekunnin sisällä. Suihkuhuoneen kaltaisessa kosteassa tilassa vastaavassa kuivumisessa kestää viisi minuuttia.

Tulokset olivat identtisiä kolmessa tutkitussa viruskannassa. Ryhmä aloittaa lähiviikkoina kokeet omikronmuunnoksella.

– Tulos tarkoittaa, että jos lounastan ystävieni kanssa pubissa, niin tartunnat leviävät todennäköisimmin vain minun ja ystävieni kesken. Eikä niin, että infektio tulisi joltakin henkilöltä huoneen toiselta puolelta, professori toteaa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt