Verkkouutiset

Ylilääkäri TS:lle rajoituksista: Turun seudulla ei tarvetta kiristää ruuvia

Nykyiset rajoitukset riittävät pitämään tilanteen kurissa, arvioi Tyksin ylilääkäri.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– En näe, että meidän pitäisi enää kiristää ruuvia tällä alueella. Odottaisin vielä ennen kuin liikkumisrajoituksiin lähdetään, tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala Turun yliopistollisesta keskussairaalasta Tyksistä sanoo Turun Sanomille.

Liikkumisrajoituslain valmistelu on hänen mielestään kuitenkin tärkeää, että rajoitukset voidaan ottaa käyttöön, jos tilanne yhtään tästä pahentuu.

Rintalan mukaan varsinaissuomalaiset noudattavat rajoituksia hyvin ja käyttävät esimerkiksi maskeja kaupassa.

Maakunnan tilanne on parantunut hieman. Tyksin oma laboratorio löysi sunnuntaina 37, lauantaina 61 ja perjantaina 60 uutta koronavirustapausta. Lisäksi positiivisia löydöksiä tulee yksityiseltä sektorilta keskimäärin 4–7 päivässä.

Rintalan mukaan rajoitukset alkavat näkyä tartuntamäärien laskuna. Esimerkiksi lähipiiristä saadut tartunnat ovat vähentynet, sillä ihmiset sukuloivat ja näkevät kavereita vähemmän.

– Myös työssä tapahtuneissa tartunnoissa on tapahtunut laskua. Ravintola-, joukkotapahtuma- ja urheilutapahtumatartuntoja ei tietenkään ole.

Rintalan mukaan ilmaantuvuusluku on nyt 245, eli se on vähän laskusuunnassa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)