Verkkouutiset

Ylilääkäri MTV:lle: Uusia koronarokotuksia kausittain tai ei ehkä ollenkaan

Uusien rokotusten tarve riippuu koronaviruksen muuntumisesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Hanna Nohynekin mukaan koronaviruksen muuntuminen vaikuttaa siihen, täytyykö sitä vastaan rokottautua uudelleen ja jos täytyy, kuinka usein, MTV uutisoi.

Yksi vaihtoehto on se, että rokotteen suoja pysyy tavallista koronavirusta vastaan. Muunnoksia kohtaan sen suoja ei kuitenkaan välttämättä riitä.

– Jos oleellisia muutoksia tapahtuu, voi olla että tarvitaan kausittaisia tai joka toinen vuosi räätälöityjä uusia rokotteita, kuten influenssan kohdalla, Nohynek toteaa.

Toisaalta hänestä voi käydä myös päinvastoin. Eli niin, että virus muuntautuu siten, että sen aiheuttama tauti on paljon lievempi.

– Tällöin rokotesuojaa ei välttämättä tarvita ensimmäisten kohtaamisten jälkeen, Nohynek sanoo.

Toistaiseksi ei ole tarkkaa tietoa siitä, miten kauan koronarokotteen saaneen tai koronavirustaudin sairastaneen henkilön immuunisuoja virusta vastaan kestää. Seurantatutkimukset asian selvittämiseksi ovat kuitenkin käynnissä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)