Verkkouutiset

Yli puolet yrityksistä joutunut lomauttamaan koronan aikana

Kaksi kolmesta yrityksestä ei tänä vuonna järjestä henkilöstön yhteisiä pikkujouluja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Joka neljäs yrityksistä on joutunut lomauttamaan henkilöstöään viimeisimmän kuukauden aikana, ilmenee Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) yrityksille teettämästä kyselystä.

Lähes puolet yrityksistä arvioi, että koronakriisin vuoksi asetetut rajoitukset vaikeuttavat niiden toimintaa. Jopa kolmannes yrityksistä arvioi, että koronatilanteen aikana yleistynyt etätyö vähentää niiden myyntiä.

Yrityksistä joka kymmenes on joutunut irtisanomaan henkilöstöään viimeisen kuukauden aikana. Lisäksi joka kymmenes vastaajista varautuu uusiin irtisanomisiin lähiviikkoina.

Kyselyn mukaan yli puolet yrityksistä on joutunut lomauttamaan henkilöstöään jossain vaiheessa maaliskuussa alkaneen koronakriisin aikana. Neljä viidestä lomauttaneista yrityksistä on kuitenkin toistaiseksi onnistunut välttämään irtisanomiset.

Kuusi prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä pelkää ajautuvansa konkurssiin lähikuukausina.

Lähes puolet yrityksistä aikoo hakea joulukuussa avautuvaa kustannustukea. Niistä kuitenkin vain kolmasosa uskoo täyttävänsä rahoituskriteerit.

– Uusi kustannustuki pitää saada nopeasti ja joustavasti yritysten käyttöön, sillä pk-sektorin hätä on uudelleen syvenemässä. Euroopan maiden laajat sulkutoimet heijastuvat paitsi vientiyrityksiin, myös niiden alihankintaketjuihin. Positiivista on kuitenkin se, että lomautuksia tehneet yritykset ovat yhä pystyneet suurelta osin välttämään irtisanomisia, Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies sanoo tiedotteessa.

EK:n yrityskyselyyn vastasi 1 232 yrittäjää ja yritysjohtajaa, jotka kaikki ovat työnantajia. Kyselyn vastausaika oli 16.-18. marraskuuta 2020.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)