Verkkouutiset

Yli puolet sai koronasta vaurioita aivoihin

Tutkituista potilaista yli 60 prosenttia kärsi aivojen verenkiertohäiriöstä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Jopa kuusi kymmenestä vakavasti koronaan sairastuneesta kärsii jonkinasteisesta aivovauriosta, ilmenee tiedelehti Lancetissa julkaistusta tutkimuksesta.

Tutkimuksessa tarkasteltiin yhteensä 125 koronan takia huhtikuussa Britanniassa sairaalahoitoa saanutta potilasta. 125 potilaasta yhteensä 77:llä (62 prosentilla), todettiin jonkinasteinen aivojen verenkiertohäiriö. Heistä 57 sai akuutin iskeemisen aivohalvauksen, joka aiheutuu, kun virtaus johonkin osaan aivoista estyy esimerkiksi aivoverisuonessa olevan verihyytymän vuoksi.

Yhdeksällä potilaalla (12 prosenttia) todettiin aivoverenvuoto ja yhdellä (1 prosentti) potilaalla aivohalvauksen aiheuttama verisuonitulehdus.

Lievimpiä oireita olivat psyykkiset muutokset, joita todettiin noin kolmanneksella potilaista.

Psykiatrisen diagnoosin saaneista (23 potilasta) kymmenellä oli psykoosin ja kuudella dementian kaltaisia oireita, neljällä mielialahäiriöitä, yhdeksällä määrittelemättön aivosairaus ja seitsemällä aivokuume.

Tutkitut potilaat olivat iältään 23-79-vuotiaita. Suurin osa, yhteensä 82 prosenttia, aivovaurioista kärsineistä oli yli 60 vuotiaita.

Koronan aiheuttamista neurogologista oireista tiedetään vielä vähän, vaikka niistä on tehty tähän mennessä jo yli 300 tutkimusta. Verkkouutiset on kertonut koronaan sairastuneista potilaista, joilla oli sekavuutta ja joita jouduttiin lääkitsemään rauhoittavilla. Koronan on jo todettu vaikuttavan verisuoniin.

Vaikka tutkimuksen otanta on pieni eikä siitä siksi voi tehdä vakaita päätelmiä, ajattelevat tutkijat sen antavan ”tilannekuvaa” koronan neurologisisista oireista.

– Tutkimus muistuttaa, että koronavirus on enemmän kuin hengitystiesairaus ja meidän pitää ottaa huomioon sen yhteys muihin sairauksiin, Oxfordin yliopiston psykologisen lääketieteen professori Michael Sharpe sanoo.

– Kuitenkin, koska kyseessä on vain tietyn tyyppisten sairaala-asiantuntijoiden näkemys potilaiden tapauksista, emme voi olla varmoja ovatko nämä sairaudet todella koronan aiheuttamia vai jo käynnissä olleita. Lisäksi, emme voi arvioida, kuinka yleisiä nämä sairaudet ovat laajemmassa joukossa koronan saaneita. Meidän täytyy tehdä tutkimusta vastataksemme näihin epäselvyyksiin.

– Tavallisen väestön ei kannata huolehtia liian paljon näistä mahdollisista liitännäissairauksista, koska ne ovat todennäköisesti hyvin harvinaisia koronaan sairastuneiden keskuudessa.

LUE MYÖS:
Koronaviruksen oudot oireet: Tauti näyttää iskevän aivoihinkin (VU 25.6.2020)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)