Verkkouutiset

Ylen kysely: Yli puolet jäisi etätöihin pysyvästi

Kyselyn mukaan etätyö sopii suomalaisille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ylen Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan lähes puolet suomalaisista haluaisi jäädä etätöihin myös sitten, kun se ei ole enää tilanteen sanelema pakko.

– Tutkimuksen mielenkiintoinen tulos on siinä, että suomalaiset todella tykkäävät etätöistä. Yli puolet työikäisistä tekisi etätöitä ihan normaaliaikanakin, sanoo tutkimus- ja asiakkuusjohtaja Juho Rahkonen Taloustutkimuksesta.

– Etätyöbuumi ei ole vain koronan aiheuttamaa pakkopullaa tai viruksen pelkoa, vaan aika moni on salaa toivonut, että saisi jäädä kotiin verkkareissa (etätöihin), Rahkonen toteaa.

Etätyöstä pidetään Rahkosen arvion mukaan työmatkoihin kuluvan ajan ja rahan säästämisen vuoksi. Hänen mukaansa työskentely voi myös olla kotioloissa jopa normaalia tehokkaampaa.

– Toimistolla on sosiaalista kanssakäymistä, työkavereiden kanssa pysähdytään parantamaan maailmaa, juttelemaan kahvikupin ääressä. Etätöissä tämmöinen jää kokonaan pois ja siksi hyvin sunniteltu etätyöpäivä voi olla hyvinkin tehokas, Rahkonen pohtii.

Kyselyssä kysyttiin myös esimerkiksi suomalaisten suhtautumista etätöihin. Suomalaisista 50 prosenttia tekee kyselyn mukaan mielellään etätöitä aina, kun se on mahdollista, 32 prosenttia ei pidä etätöistä ja 18 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)