Mielenosoittajia hallituksen politiikkaa vastustavassa Joukkovoimaa-mielenosoituksessa Helsingissä syyskuussa 2017. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Ylen A-studiossa esiintynyt työtön onkin ay-aktiivi

Työttömän työnhakijan roolissa Ylen keskustelussa mukana ollut mies on JHL:n edustajiston jäsen.

Ylen A-studiossa keskusteltiin eilen työttömyysturvan aktiivimallista. Studioon oli kutsuttu hallitusta edustamaan sisäministeri Kai Mykkänen (kok.), koska vastuuministeri Pirkko Mattila (sin.) oli estynyt, oppositiota edustava SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ja työtön työnhakija Kari Vatanen.

A-studiossa Vatasen kerrottiin jääneen vuoden alussa työttömäksi työskenneltyään energia-alalla 40 vuotta.

– Aktiivimalli on minun näkökulmastani työttömyysturvaleikkuri, jolla haetaan säästöjä, Vatanen laukoi Ylen mukaan sisäministeri Kai Mykkäselle (kok.).

Studiovieraita esitellessään Yle jätti kertomatta, että SDP:n puheenjohtajan vieressä istunut Vatanen on Julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL) edustajiston jäsen, vaikka Vatasella oli JHL:n järjestäytymään kehottava mainospaita päällään.

Hänet on valittu JHL:n edustajistoon sosialidemokraattien ja sitoutumattomien listalta. Ehdokkaana ollessaan hän toimi Jynet Urakointi Oy:n pääluottamusmiehenä, työsuojeluvaltuutettuna sekä varastossa.

Posted by Kari "Kane" Vatanen JHL:n edustajiston jäsen on Friday, September 1, 2017

Posted by Kari "Kane" Vatanen JHL:n edustajiston jäsen on Sunday, October 1, 2017

Vatanen esiintyi myös Joukkovoimaa hallitusta vastaan -mielenosoituksessa Helsingissä 2. syyskuuta 2017. Alla olevalla ”Sipilöinti seis!” -videolla JHL:n edustajiston jäsen Kari Vatanen haukkuu hallituspolitiikan kauttaaltaan.

– Hallitus on vienyt köyhän pienituloisen viimeisetkin eväät, Vatanen luki paperista lavalla.

Hänen mielestään Sipilän hallitus on ”Suomen historian surkein” ja hallituksen päällimmäisenä tavoitteena on ”köyhän ja pienituloisen ansioiden leikkaaminen”, erityiskohteena julkisen sektorin matalapalkkaiset, naisvaltaiset alat.

– Työmarkkinoiden ääripäät eli ylityöt ja tosiaalta syrjäytyminen tappavat tulevaisuudessa tehokkaammin kuin sydän- ja verisuonitaudit, syöpä ja diabetes yhteensä. Tämä on myös varmasti hallituksen tarkoitus, sillä täten vältetään parhaiten yhteiskunnan ongelmaksi muotoutuva eläkepommi. Tätä ryyditetään sosiaali- ja terveyspalveluiden alasajolla. Joukkovoimaväki, me emme suostu kuolemaan työpaikoille! Vatanen yritti kiihottaa mielenosoitukseen saapunutta yleisöä.

Posted by Kari "Kane" Vatanen JHL:n edustajiston jäsen on Saturday, October 7, 2017

Kommentit