Julma maa -dokumentti kertoi vuoden 1918 sodasta Suomessa. Yle Areena

Ylen 1918-dokumentista kiistaa, oikaisuihin ei suostuta

Tuliko sodan taisteluissa todella vastaan vain ’kovin vähän venäläisiä’?

Ylen Ajankohtaistoimitus tuotti vuoden 1918 sodasta Julma maa -dokumentin, joka esitettiin TV1:ssä sodan satavuotisvuoden 2018 itsenäisyyspäivänä. Yle Areenassa dokumentti kerää edelleen huomattavia katsojamääriä.

Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistys r.y. on sydämistynyt väittämistään dokumentin virheistä ja vaatinut niihin oikaisuja.

Yhdistys on listannut dokumentista 28 mielestään suurinta virhettä ja epätäsmällisyyttä. Lähdeviitteinä on 104 kohtaa 19:sta eri alan kirjasta ja tutkimuksesta.

– Dokumentin tulee perustua tosiasioihin. Julma maa ei valitettavasti kaikilta osin täytä tätä vaatimusta, yhdistyksen puheenjohtaja Jyrki Uutela katsoo.

Uutelan mukaan raskaimpia esimerkkejä Julman maan virheistä on, ettei mainita, että bolsevikit agitoivat, aseistivat ja johtivat punaiset sotaan. Myös eräät väitteet vankileireistä ovat yhdistyksen kirjelmän mukaan perättömiä.

Yleisradion mukaan kaikki huomautukset on käyty huolella läpi ja oikaisupyynnöt ovat perusteettomia.

Ylen mukaan dokumentissa ei ole havaittu asiavirheitä.

”Järjestystilanne heikkeni”

Seuraavassa on muutamia Julma maa -dokumentin tekstikohtia (*-merkityt, lihavoidut) perässään otteita Vapaussotiemme Helsingin perinneyhdistyksen huomautuksista niitä kohtaan (-merkityt, kursivoidut).

* ”Suomen sisällissota syntyi nälän, pelon ja vihapuheen kierteestä.”
– Sota vaati johtajat, agitaation, aseet ja huollon. Eripuran kylväjät olivat bolševikkiagitaattoreita: ”Ei kansalaisrauhaa vaan kansalaissota”. Sosialisteille Venäjän vallankumous merkitsi alkua lopulliseen voittoon nopeasti vietävälle luokkataistelulle. (Tampereella punaisten divisioonaa johtanut Mihail) Svetšnikov totesi: ”Kun miliiseiksi valittiin työväestölle suopeita miehiä, voitiin päästä porvarien kimppuun takavarikoimalla asevarastoja”.

* ”Yhteiskunnan perustukset järkkyivät. Järjestystilanne heikkeni, ja arjen väkivalta lisääntyi. Vihattu tsaarin aikainen valtiollinen poliisi oli lakkautettu keväällä, mutta sen tilalle syntyneet miliisilaitokset eivät vakuuttaneet ketään. Sekä työväestö että porvarileiri alkoivat perustaa omia järjestyskaarteja.”
–  Miliisilaitoksesta puhuttaessa ei (Julma maa -dokumentissa) mainita punaisten vallankumouksellisten mielivaltaa. Venäläiset sotilaiden alueneuvostot pyysivät sosialidemokraatteja perustamaan aseelliset järjestyskaartit, jolloin alkoi venäläisten vallankumouksellisten ja suomalaisten punakaartien syvenevä yhteistyö. …Punakaarteja ei suojeluskuntien tavoin yritettykään perustaa kaikille avoimiksi järjestöiksi, vaan kärkijoukoksi luokkataistelun ja vallankumouksen viemiseksi päätökseen.

* ”Joulukuussa Suomi julistautui P. E. Svinhufvudin porvarisenaatin johdolla itsenäiseksi. Mutta myös sosialistit tukivat itsenäisyyttä ja pyysivät Leninin hallitusta tunnustamaan Suomen itsenäisyyden. Lenin odotti suomalaisten sosialistien tekevän pian vallankumouksen ja hyväksyi Svinhufvudin esittämän virallisen Suomen itsenäisyyden tunnustamisen taktisista syistä”.
– Tässä tarkoitetaan 31.12.1917 tapahtunutta kansankomissaarien neuvoston tunnustusta. Todellisuudessa Lenin tunnusti Suomen itsenäisyyden hyväksymällä 14.10.1920 Tarton rauhansopimuksen, tai tarkemmin 31.12.1920 kun sopimus virallisesti tuli voimaan. Itsenäisyysjulistuksen jälkeen Suomella ei ollut omaa armeijaa, poliisilaitosta, rajavartiostoa eikä itsenäisen maan perustuslakia vaan autonomisen maan valtio-oikeudellinen lainsäädäntö. Korkeimman vallan edustajana toimi Suomen alueneuvosto johtajanaan bolševikki Ivar Smilga, ja venäläinen sotaväki miehitti koko maata.
– Tosiasiassa ensimmäinen ”tunnustus” oli ehdollinen ja nimenomaan venäläiset eivät ehtoja täyttäneet, vaan ilmaisivat usealle viralliselle taholle, ettei Suomi vielä käytännössä ollut irtautunut Venäjästä. Lenin totesikin 31.1. ”Meidän liittomme, meidän uusi valtiomme on lujempi sitä pakkovaltaa, imperialistien valtiomuodostelmia. Suomen työläiset kääntyivät meidän puoleemme ilmaisten uskollisuuden tunteensa proletaarista maailmanvallankumousta kohtaan. Se on valtioliittomme perusta.” Lenin siis uskoi, että Suomi olisi yksi tulevan neuvostovaltion osa.

* ”Tarinat raakuuksista ruokkivat kiihtyvää koston kierrettä” ja johtuivat propagandasta.
– Tiedossa on lukuisia tapauksia, joissa punaiset ovat kiduttaneet vankeja. Porin punakaartin johtaja Hannes Uksila tunnusti: ”Vankeja murhataan, vangiksi tarjoutuvia ammutaan, rosvous on aivan yleistä, kortinpeluu, tottelemattomuus ja laiskuus on yleistä. Meitä voidaan täydellä syylläsanoa rosvolaumaksi.” Noin 700 punaisen murhaaman kuolintapa on tuntematon.

* ”Sisällissodan kokonaiskehityksen kannalta merkittävintä oli kuitenkin se, mitä täällä Varkaudessa tapahtui välittömästi taistelun jälkeen” – teloitukset, väkivallan kierre.
– Tämä on perustelematon väite, joka yrittää vierittää vastuun pois vallankumouksellisilta. Ei voida olla huomioimatta punakaartien väkivaltaisuuksia ennen Varkauden taistelua. Vuoden 1917 aikana punakaartit murhasivat 43 suomalaista siviiliä ja punaisten liittolaiset yli sata venäläistä. Vuoden 1917 aikana suojeluskuntalaiset eivät murhanneet ketään.

* Leninin vaikutusta vallankumoukseen ei mainita, paitsi kohdassa ”jos me luovutamme Suomen ja Viron”.
– Leninin vaikutusta vähätellään. Leninhän katsoi Suomen ja Viron kuuluvan vallankumouksellisten etupiiriin osana maailmanvallankumousta. On käsittämätöntä, että bolševikkien yli kymmenen vuotta Suomessa harjoittama vallankumouksen valmistelu ja Leninin tavoitteen mukainen ”kansalaissodan” (Leninin oma termi) käynnistäminen jätetään kokonaan käsittelemättä, semminkin kun punaisten väkivaltaisuudet noudattivat luokkasodan oppeja. ”Emme käy sotaa yksittäisiä henkilöitä vastaan, me hävitämme porvariston luokkana. Älkää etsikö asiakirjoja älkääkä todisteita, ensimmäinen kysymys on, mihin luokkaan henkilö kuuluu.”

* ”Taisteluiden alussa sotaa kutsuttiin porvareidenkin puheissa useimmiten kansalais- tai sisällissodaksi. Se sopi kuitenkin huonosti jääkäreille ja aktivisteille, jotka olivat vuosia valmistautuneet vapaussotaan venäläisiä vastaan. Ongelma oli vain siinä, että taisteluissa tuli vastaan kovin vähän venäläisiä.”
– Tämä on omituinen väite. Seuraavassa muutama esimerkki rintamilla taistelleiden joukkojen vahvuuksista, joissa näkyy, että paikoitellen venäläisiä oli taistelussa enemmän kuin hallituksen joukkoja:
ETELÄ-POHJANMAA 28.1. 2 300 valkoista – 5 000 venäläistä
RAUTU …26.3. 500 valkoista – 2 000 venäläistä (osa suomenkielen taitoisia Pietarin suomensukuisista kootun punakaartin jäseniä), 5.4. 1 200 valkoista – 1 200 venäläistä ja 700 Pietarin suomensukuisten punakaartilaista
AHVOLA 26.2. 350 valkoista – 1 200 venäläistä, 2 800 punaista
RUOVESI 12.2. 350 valkoista – 550 venäläistä, 100 punaista
VILPPULA 2.2. 200 valkoista – 500 venäläistä, 500 punaista, 7.2. 450 valkoista – 500 venäläistä, 800 punakaartilaista sekä venäläinen panssarijuna
MÄNTYHARJU 7.2. 100 valkoista – 150 lättiläistä palkkasoturia ja venäläinen panssarijuna, sekä punakaartilaisia
KUHMOINEN 22.2 210 valkoista – 250 venäläistä, 250 punaista
TAMPERE vapautettiin 6.4. jolloin siellä oli noin 500 venäläistä. Näistä 200 ammuttiin ja loput joko pakenivat tai jätettiin henkiin.
Eteläistä Suomea miehitti 40 000 miehen venäläinen armeija. Suurin osa ei osallistunut etulinjan taisteluihin, mutta esti paikallisen valkoisen vastarinnan ja piti punakapinallisten huollon toiminnassa. Kaikilla rintaman osilla venäläiset käyttivät tykkejä ja konekiväärejä sekä auttoivat parinkymmenen suomalaisen ja neljän venäläisen panssarijunan käytössä.
Merkittävin venäläisten panos oli sodan johtaminen. Eversti Svetšnikov oli sodan alkuvaiheen Länsi-Suomen punaisten komentaja. Helmikuun 18. päivästä lähtien hänet nimitettiin korkeimmaksi sotilasjohtajaksi Eero Haapalaisen kanssa. Punaisten läntisen lohkon sotilasneuvonantajaksi nimettiin everstiluutnantti Bulatsel ja itäisen lohkon kapteeni Vladimirov. Pohjois-Hämeessä paikallisten osastojen venäläisiä päälliköitä olivat Stolbov ja Sorin. Kullervo Manner luettelee seuraavat upseerit: Medvedskij, Kiselev, Aleksandrov, Rosnatovskij, Golubtsov, Nikulets, Sudakov, Eiche, Ebergard ja Peresvet.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt