Verkkouutiset

Wolt siirtyy tammikuussa amerikkalaisen DoorDashin omistukseen. LEHTIKUVA / ANNI REENPÄÄ

Yle: Wolt-kuski voi tienata 9000 euroa kuukaudessa

Parhaina päivinä tilauksia kuljetetaan yli kymmenen lähetystä tunnissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ruokalähettipalvelu Woltin kuski voi tienata yli 9[nbsp]000 euroa kuukaudessa, uutisoi Yle.

Lähetin palkka koostuu tilausten toimituksesta saaduista korvauksista, pitkien matkojen lisistä ja tipeistä. Lisäksi työnkuva antaa vapauden tehdä töitä milloin ja miten haluaa.

Suurille tuloille päästäkseen on kuitenkin osattava kikkailla ja suunnitella työpäivänsä tarkasti kiireisimpien toimitusaikojen mukaan. Kiireisimpiä aikoja ovat esimerkiksi lomakaudet, jolloin korkeita tienestejä tavoittelevat lähetit saattavat tehdä jopa 18 tunnin työpäivää.

Nopeus ja sijainti ovat työssä valttia – järjestelmän tarjotessa kuljetusta lähetille, on kuljettajalla minuutti aikaa hyväksyä tai hylätä tilaus.

Parhaat päivystyspaikat löytyvät suosittujen ravintoloiden ja kauppojen läheisyydestä tai paikoista, josta pääsee nopeasti liikkeelle.

Wolt toimii parhaillaan 23 maassa ja yli sadassa kaupungissa. Jossain maissa lähetin palkka voi olla vieläkin korkeampi. Esimerkiksi Tanskassa jokaiselta tilaukselta maksetaan euro enemmän kuin Suomessa.

Suomalainen Wolt on viime aikoina esiintynyt otsikoissa usein. Marraskuussa uutisoitiin amerikkalaisen DoorDashin ostaneen ruokalähettipalvelun seitsemällä miljardilla eurolla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)