Verkkouutiset

Yle: Vihapuhe jää usein tutkimatta

Poliisi lopettaa vihapuhe-esitutkinnat lyhyeen, koska näytön kerääminen on hankalaa, ja tuomiot jäävät usein langettamatta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vihapuheesta langetettavat rikostuomiot ovat harvinaisia ja näytön kerääminen niihin hankalaa, kertoo Yle.

Tampereen yliopiston sosiaalipsykologian apulaisprofessorin Atte Oksanen mielestä vihapuheen uhrien suojaamisesta tulisi käydä vakavampaa yhteiskunnallista keskustelua. Hänen mukaansa tutkimuksista tiedetään, että vihapuhe luo pelkoja ja turvattomuutta sekä heikentää hyvinvointia ja luottamusta toisiin ihmisiin.

– Synkeältä näyttää, jos yksilöitä ei suojata ja vihamielinen ilmapiiri jatkuu, Oksanen sanoo Ylelle.

Esimerkiksi Saksassa vihapuheeseen puututaan tiukalla kädellä. Maan liittopäivät hyväksyi kesäkuussa lain, joka asettaa kovan moderointivastuun sosiaalisen median alustojen ylläpitäjille. Niiden vastuulla on poistaa laiton aineisto palvelusta 24 tunnin sisällä. Velvoitteen laiminlyönnistä voi seurata enimmillään 50 miljoonan euron sakot.

Ylen mukaan Suomessa vihapuhetta ei sellaisenaan määritellä laissa, mutta rangaistuksia voidaan langettaa toisilla rikosnimikkeillä. Rasistisesta vihapuheesta tuomitaan esimerkiksi kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta. Myös kunnianloukkaus, laiton uhkaus ja viestintärauhan rikkominen voivat tulla kyseeseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)