Verkkouutiset

Yle: Vankiloissa käynnissä rikollisjengien valtataistelu

Järjestäytynyt rikollisuus on työntekijöiden näkökulmasta päässyt vankiyhteisössä niskan päälle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen vankiloissa on Yle uutisten mukaan käynnissä turvallisuutta horjuttava valtataistelu, jota käydään järjestäyty­neen rikollisuuden huumekaupan ympärillä.

Rikosseuraamuslaitoksen mukaan viime vuoden lopussa vankiloissa oli yli 170 aktiivisesti rikollisryhmien toimintaan linkittyvää vankia. Nousua edellisvuodesta oli noin 50 prosenttia.

Myös uhkailmoituksien määrä on kasvanut, tosin Rikosseuraamuslaitoksen on ohjeistanut ilmoittamaan tapaukset aiempaa matalammalla kynnyksellä. Viime vuonna ilmoituksia oli 20, mutta tänä vuonna kesäkuun loppuun mennessä jo 42.

Vuonna 2018 henkilökuntaan kohdistettiin väkivaltaa seitsemän ja viime vuonna kymmenen kertaa. Tänä vuonna Risen tietoon on tullut vain kaksi tapausta. Koronan vaikutus näkyy väkivaltatapausten määrässä.

Yle on kertonut jo aiemmin lokakuussa haltuunsa saamista Rikosseuraamuslaitoksen sisäisistä keskusteluista. Järjestäytynyt rikollisuus on Ylen mukaan työntekijöiden näkökulmasta päässyt vankiyhteisössä niskan päälle, eivätkä vartijat pysty ehkäisemään vankilarikollisuutta riittävästi.

Esimerkiksi vartijoiden nimiä ja uhkaavia viestejä on kirjoitettu paperilapuille, joita on jätetty tarkoituksella vankilan alueelle.

Kysymyksiin vastasi sähköpostitse Turvallisuusjohtaja Ari Juuti Rikosseuraamuslaitokselta kertoo sähköpostitse Ylelle, että vankilassa tai sieltä käsin tehtävää rikollisuutta ei saada koskaan kuriin, koska vangeilla on lainmukaiset yhteydenpito- ja liikkumismahdollisuudet vankilan ulkopuolelle

Juutin mukaan järjestäytyneisiin rikollisryhmiin kiinnittyneet vangit pyritään pääosin sijoittelemaan tiettyihin suljettuihin vankiloihin ja erilleen muista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)