Uzbekistanilaiset hoitavat merkittävän osan tasoitetöistä uudisasuntotuotannossa Uudellamaalla. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Yle: Uzbekkien karkottaminen vaarantamassa rakennusalan

Väärennöksistä aiheutunut karkotussuma on johtamassa työmaiden halvaantumiseen.

Maahanmuuttovirasto Migri on alkanut karkottaa uzbekistanilaisia rakennustyöntekijöitä väärennettyjen koulutodistusten vuoksi, kertoo Yle. Työntekijät ovat kertoneet opiskelleensa TMGS-nimisessä ammattikoulussa Uzbekistanissa.

Uzbekistanin Riian-suurlähetystö on vahvistanut Migrille, että mikäli koulu on ollut olemassa, se on lopetettu viimeistään vuonna 1993.

Väärennetyistä todistuksista aiheutunut karkotussuma on johtanut siihen, että Rakennusteollisuus ja rakennusalan yritykset ovat huolissaan töiden jatkumisesta työmailla. Uzbekistanilaiset hoitavat merkittävän osan tasoitetöistä uudisasuntotuotannossa Uudellamaalla.

– Koko rakennusala vaarantuu, jos tämä jatkuu tällaisena, että Migri karkottaa heitä pois. Työmaita voi jopa pysähtyä tai tulla aikatauluviiveitä, LTU-konsernin toimitusjohtaja Malik Bentaieb toteaa Ylelle.

Myös Rakennusliitto vahvistaa, että uzbekkien laajamittainen karkottaminen lähes halvaannuttaisi ainakin Etelä-Suomen työmaat.

Uzbekkien karkotuspäätöksiä Suomesta alettiin tehdä talvella 2019.

Migri kertoo, että väärennettyjen koulutodistusten vyyhti paljastui työnantajan ilmiannosta. Migrin mukaan väärennetyt koulutodistukset ovat johtaneet siihen, että 139 uzbekistanilaiselle työntekijälle on tehty karkotuspäätös Suomesta viimeisen puolen vuoden aikana.

Uzbekistanin kansalaisia oli viime vuonna Suomessa Tilastokeskuksen mukaan hieman yli 800.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt