Verkkouutiset

Yle: Tutkijan mukaan ruokasirkat ovat yksilöitä, joilla on mieli

Tulevaisuudentutkija Minna Santaojan mukaan hyönteisten syöminen ei ole niin eettistä ja ekologista kuin on annettu ymmärtää.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sirkkaruokaa pidetään tulevaisuuden ruokana, sillä sirkat sisältävät runsaasti proteiinia, jota ihmiset ovat perinteisesti saaneet liharuuasta. Hyönteisten syömistä pidetään kuitenkin eettisempänä ja ekologisempana kuin lihansyöntiä.

Turun kauppakorkeakoulun Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen tutkijatohtori Minna Santaojan mukaan hyönteisruualla voi olla parempi maine kuin se ansaitsisi.

– Hyönteissyöntiä perustellaan sen ekologisuudella ja eettisyydellä avaamatta juurikaan sitä, mitä niillä tarkoitetaan, tutkijatohtori Santaoja sanoo Ylelle.

Suomessa saatiin tänä syksynä lupa sirkkojen kaupalliseen kasvattamiseen ja myyntiin. Markkinoille on tullut sirkkaleipää, ja pian kauppojen hyllyltä saa sirkkamakkaraa. Ensi vuonna Loviisassa avataan Euroopan suurin sirkkatehdas.

Tulevaisuudentutkijan mielestä teollista tuotantoa eettisempi tapa tuottaa hyönteisiä syötäväksi voisi olla niiden kasvattaminen kotona. Silloin niitä voisi edes tarkkailla lähietäisyydeltä: näin hyönteisiä ei pidettäisi pelkkänä proteiinina.

Santaojan mukaan hyönteistuotantoon ei ole liitetty eettistä pohdintaa, koska hyönteisiä pidetään niin ala-arvoisina, ”vähemmän” eläiminä.

– Hyönteiset pelkistyvät aminohappokoostumukseksi. Niistä puhutaan raaka-aineena, massana ja ravintoainepitoisuuksina, ei elävinä eläiminä, joilla voi ajatella olevan ainakin yksi intressi: hengissä säilyminen.

Santaoja vertaa hyönteisiä ruokakeskustelussa kaloihin: kaloistakin puhutaan kilogrammoina yksilöiden sijaan, vaikka eläintutkimus on jatkuvasti tuottanut lisätietoa kalojen henkisistä kyvyistä.

Jos kalat ovat ihmisten silmissä pahnanpohjimmaisia, hyönteiset ovat vielä alempana.

Sirkkojen syömisen eettisyyttä on perusteltu sillä, että niiden oletetaan tuntevan vähemmän kipua kuin muiden tuotantoeläinten. Hyönteisten tappamisen pakastamalla sanotaan jäljittelevän niiden luonnollista kuolemaa.

Santaoja ei kuitenkaan ole yhtään varma siitä, että hyönteiset tapetaan aina näin.

– Lehtijutuista saa käsityksen, että hyönteiskokki heittää paistinpannulle eläviä sirkkoja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)